Maalaiskoirat kaupungissa

Kulunut viikko on joka ilta, perjantaita lukuunottamatta, vietetty kaupungissa.  Maanantaina olin aivan loistavalla ja inspiroivalla Lotta Vuorelan luennolla.  Se käsitteli kilpailujännitystä ja negatiivista ajattelua sekä niiden hallitsemista.  Positiivista voimaa omaan ajatteluun (joka ei kovin negatiivista muutenkaan ole) ja  työkalu, jolla päästä irti  negatiivisuudessa vellomisesta, jota harrastan yöllä sängyssä.

Tiistaina olin luvannut vetää vanhalle ryhmälleni treenit.  Ensin ajattelin, että koirat saavat olla kotona Tompan kanssa.  Kun ne niin innoissaan pyörivät jaloissa, päätin, että tulkaa vaan mukaan.  Treenit sujuivat hyvin ja lähdin iltalenkille omieni kanssa kaupunkimaisemaan.  Tai no, kokonniemen kärkeen oli ajatus mennä, mutta joku siis saattaisi tulla vastaan :-D.  Kun olimme kulkeneet vedenpuhdistamon ohi kuulin aikamoista jumputusta kärjestä ja autoja ajoi sinnepäin, niin tehtiin suunnitelman muutos yksi.  Käännyin ylöspäin vedenpuhdistamon takaa ja päätin mennä pururadalle.  Mennessämme mäkeä ylös näin mäen päällä supikoiran menevän tien yli.  Koirat eivät sitä nähneet, mutta kohdalle tultuamme haistoivat sen.  Suuri metsästäjä Minni ja hänen Oppipoikansa Magnus vauhkoontuivat tyystin.  Xani joka kulkee kaupunkilenkeillä pallo suussaan, ei ollut millänsäkään.  Käännyimme pienen matkan päästä pururadalle ja kaksi vauhkoa alkoi jo pikkaisen rauhoittua, vaikka pitikin syöksähdellä sinne tänne. 

Olin ajatellut kävellä pidemmän lenkin, mutta kun käännyin alaspäin niin joko toinen supikoira tai sama kuin aikaisemmin ylitti pururadan.  Nyt koirat kyllä huomasivat sen!  Suuri metsästäjä ja Oppipoika syösähtivät supin perään remmit pinkeinä, Pallosuu tiputti pallonsa ja alkoi syödä ruohoa.  Tehtiin suunnitelman muutos numero kaksi. Lähdimme kävelemään ylöspäin.  Minniä ja Magnusta perässä raahaten päätin, että tullaan kokonniemen isoa rinnettä pitkin alas.   Kunhan nyt vaan päästäisiin kotiin maalle, jossa villieläimet ymmärtävät pysyä piilossa  :-D.

Rinteen yläosaan tulimme ns. takakautta ja oho, onpas se jyrkkä.  Päästin Pallosuun irti.  Se alkoi heti syödä ruohoa.  Pallo lähti vierimään ja Xani syöksähti sen perään. Otti pallon kiinni, heittäytyi selälleen ja nosti etutassuillaan pallon suustaan.  Hymyillen katselin onnellista Pallosuuta ja jo vähän pohdin, että päästäisin Magnus Ihmisenmielen irti.  Rinteessä näkee tosi pitkälle. Juu, ei. Seuraavalla sekunnilla kaksi pupua lähtee aivan läheltä, ruohomättään juurelta, loikkimaan alamäkeen.  Suuri metsästäja ja Oppipoika, ei Ihmisenmieli, nykäisevät ja niin me kolme juoksimmekin aika haipakkaa viisi kuusi metriä alaspäin.  Ehdin jo ajatelle, että tästä ei hyvä heilu ja lonkkamurtuma on edessä.  Kuin ihmeen kaupalla sain ruhoni pysähtymään pystyasentoon.  Siinä sitten hetki seistiin ja vedettiin henkeä.  Jopa puput pysähtyivät katsomaan. Pallosuukin oli noussut ylempänä ja kun mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan, se alkoi syödä ruohoa.  Puput olivat oikeita kiusanhenkiä.  Ne loikkivat alaspäin noin 15-20 metriä kerrallaan, pysähtyivät ja kun olimme pienen matkan päässä, ne jatkoivat hyppelyään eteenpäin.  Ääni käheänä ja hikisenä saavuin vihdoin autolle.  Suuri metsästäja ja Oppipoika yrittivät vielä toiveikkaasti kuikuilla rinteen juurelle.  Onneksi ei ollut enää pupuja näkyvissä :-).

Keskiviikkona Magnus pääsi tuuraamaan agilitytreeneihin ja tytöt pääsivät mukaan.  Tulin paikalle vähän viimetinkaan ja lähdimme pikaiselle lämppäyslenkille ennen rataantutustumista.  Siinä pikku hölkässä pysähdellessä (city-kakkaajat iskivät jälleen), tajusin, että Xani oli hukannut pallonsa.  Lähdimme kulkemaan takaisin päin, mutta sitä ei löytynyt.  Ajattelin, että kävellään jäähdyttelylenkki samaa tietä, kyllä se jossain on.  Hyvän treenin jälkeen kävelimme rantatietä pitkin, mutta ei palloa näkynyt. Xani on hyvä hakemaan kun sitä usuttaa sanomalla "etsi-etsi, missä pallo".  Nyt kuitenkin kaupunkilainen ruoho vei voiton.  Pallo jäi kadoksiin.

Torstaisin on Pikkukoilan tokotreenit.  Tomppa toi koko köörin kaupunkiin, jotta ehtisin edes viimeiselle tunninpuolikkalle. Onneksi on ihana, avulias ja joustava mies :-).  Treenin jälkeen kävimme taas lenkillä, nyt kokonniemen kärkeen ja koirat, siis Minimii ja Magnus pulahtivat uimaan.  Uimisesta seuraa aina valtava määrä piehtaroimista, syöksähtelyä ja ravistelua.  Pallosuu oli löytänyt treenikassista tennispallon, joten se vaan kulki se suussa katsoen kahta röyhyäjää. 

Jokirannassa on ihmisiä ongella.  En ole kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota.  Kävellessämme takaisin kentälle ja autolle, eräs vanhempi mies lähti kulkemaan rannasta meitä kohti.  "Olen katsellut teitä tässä useampana iltana ja ajattelin vaan sanoa, että onpa sulla kivat koirat."  Kiitos, niin ne ovatkin <3

Tässä vielä kuvasarja edelliseltä viikolta, kun yritin ottaa niistä kivan yhteiskuvan kokonniemen paviljongilla.  Pallosuulla oli silloin vielä pallonsa...

Kaikki istuvat paikallaan, astu askeleen taaksepäin. Räps. Xanin pallo putosi.

Mun pallo!!!  Hei, sun pallo on tuolla.

                                                      

Mä haen sen!  Hyvä on sitten, mutta tulet takaisin, niin otetaan tämä kiva kuva!

                                                    

Hmmm... Ketään ei enää kiinnosta kuvaaminen ja Xani ei suostu nostamaan päätään kun sekunniksi.  Ehkä se kiva yhteiskuva otetaan joku toinen kerta :-D

Sorsia ja traktoreita

Iltakävelyllä lauman kanssa. Tuttua, meidän hiljaista metsätietä kulkiessamme katselin, että ihan kuin sorsa nököttäisi tien vieressä. Todentotta, uros sorsa istui siinä hiljaa paikallaan. Ajattelin sen olevan sairas tai jotain. Jäimme pienen matkan päähän katselemaan. Minni kokoajan silmä tarkkana, Magnus ja Xani kyllästyivät noin minuutissa ja alkoivat nyhtää ruohoa. Hetken kuluttua naaras sorsa nousi ojasta ja lähti tallustamaan pitkin tietä. He olivat selvästi asunnonhankinta puuhissa.

Herra Sorsa ehdotti pienen matkaa käveltyään, että eikös tämä olisi kiva paikka? Hän varmuuden vuoksi pulahti ojaan ja pöyhi siellä oksia. Rouvaa ei kiinnostanut, mutta Minni kyllä innostui! Hän olisi halunnut käydä hieman pöyhimässä herra Sorsan pyrstöhöyheniä. Kaksi vegetariaania nautiskeli ruohostaan ja vilkaisivat välinpitämättömästi tiellä poispäin tallustavia sorsia. Minni ei olisi halunnut vaihtaa suuntaa. Se oli sitä mieltä, että sorsapaisti olisi ollut poikaa. Minimiin toive ei toteutunut, vaan käännyimme metsään. Se hieman lohdutti matamia.

Kotiinpäin kävellessämme päätimme pyörähtää rannassa. Koirat löysivät valtavasti uusia tuoksuja heinikosta. Naapuriin on muuttanut kaksi uutta koiraa ja maalaisille se on valtava uutinen. Siinä nuuskuteltaessa pusikosta lennähti jokin lintu. Magnus oli nyt aivan intopinkeänä ja sinkaisi remmissä päähän. Noin se riista liikkuu! Vilkkaasti karkuun, ei tietä pitkin lahnustaen. Jälleen huomasin, että Minni on oikeasti kuuro, sillä koska se tutki tien toista reunaa, niin se ei edes huomannut  koko lintu-episodia.

Lorviessa kotiin ajoi kartanon isäntä traktorilla rantaan. Magnus on kuin muutkin pikkupojat ja jäi katselemaan sitä. Traktori kiinnosti pitkään, Pikkukoila päivysti verannan kulmassa ja sohvalla lähes koko illan.

Treeniä, kisoja ja lisää treeniä

Pikkukoilan kanssa ollaan nyt putkessa, treeniputkessa.  Meistä on tullut multiharrastajia, hullunkiilto silmissä ajan koiran kanssa ainakin kolmena iltana viikossa kaupunkiin.  On agilitya, tokoa ja rally-tokoa.  Kaikki niin erilaisia, mutta niin mukavia.  Magnus tuntuu nauttivan niistä kaikista.

Agilityssa olemme käyneet jo toisissa kisoissamme, nyt Purinalla.  Siellä hallin pohja kangassuikaleineen aiheutti Pikkukoilalle hetkittäisiä ajatuskatkoksia.  Mikä tuo on? -ja kepin ohitus. Huups, vähän liikaa vauhtia, huono ponnistus ja leuka tömps A:n ylösnousuun. Ja kahdellakin muulla radalla virhe kepeillä.  Keppivirheilystä suivaantuneena ajoin suoraan kisoista omalle hallille ja kas, kepit meni kuin vettä vaan.  Mitä tästä opimme? No, tietysti ilmoittauduimme heti seuraaviin meille sopiviin Purinan kisoihin!   Magnus ja minä otamme kyllä tuon alustan haltuun :-).
Treenit kotikoutsin ja vierailevan tähden kanssa ovat sujuneet mainiosti, ainakin päätellen kanssatreenaajiemme buuauksista.  Treeniryhmämme buuaa aina kun jollain menee hyvin, ettei nouse pisu päähän :-).  Ilolla menee treeneihin, kun on ihan mahtava porukka paikalla!

Tokossa Magnus on loistava luoksetulossa ja paikalla istumisessa. Seuraaminen, sivulle tulo ja muut liikkeet ovatkin sitten hakusessa.  Luulin agilityn olevan haasteellista, mutta tässäkin lajissa minulla on vaikeuksia antaa käsky ajoissa sekä palkata koira oikein, oikeassa kohdassa ja oikeaan aikaan.  Tänään treeneissä kouluttajamme Saija, huomautti, että Magnus on kouluttanut minut erinomaisesti palkaamaan sen väärästä asiasta.  Sivulla olossa, jos pidämme katsekontaktia ilman palkkaa/puhetta Magnus painuu maahan.  Minä sitten komennan sen ylös ja palkkaan istumaan nousemisesta. Niin se Pikkukoila on oppinut lypsämään namia minulta :-D.  Kumpikohan meistä on se taitavampi kouluttaja ;-).

Rally-toko!  Voi ilo ja huokaus!  Hauskaa tekemistä, mutta ne kyltit! Minulla on selkeästi vaikeuksia luetun ymmärtämisessä!  "Käännös vasemmalle"-kyltin kanssa opin, etten osaa edes kääntyä oikein, vaan kurvaan :-D.  Olemme alusta asti tehneet pikkuisia ja vähän pidempiä radanpätkiä, mutta kun ne kyltit tulevat niin nopeasti eteen. "koira eteen istumaan, oikealta ympäri ja eteenpäin" Mitä, häh? Siis, okei, koira eteen istumaan, oikealta ympäri - mikä on oikea?!?, juu tuolta noin, sitten istu...EIKU...ei istuta vaan jatketaan suoraan eteenpäin.  Toko-kouluttaja Saija vetää myös rally-tokoa.  Jos hän on vielä juhannuksena täysijärkinen minun ja Magnuksen (sekä myös Tainan ja Iitun, niih!) takia, niin hiphei!

Koirrakoirra on tehnyt uuden petausennätyksen ja onnistunut petaamaan pallonsa painavan päiväpeiton, kahden täkin ja yhden aluslakanan sisään.  Xani harrastaa pallon petausta peittojen, mattojen, pyyhkeiden tai oikeastaan minkätahansa alle. Se petaa niin voimallisesti, että siirtää jopa kevythäkkinsä touhutessaan sen sisällä ollessamme hallilla.  Ei siis senttejä, vaan metrejä!  Kerran kääntyessäni hakemaan Xania, en nähnyt koko häkkiä.  Se oli siirtynyt  hallin toiseen reunaan.  Mamman oma Poltergeist <3 

Annoion koirille punkki-tabletit.  Päädyin loppujenlopuksi Bravectoon, joka sujahti kaikille, jopa nirsolle Magnukselle herkkupalana.  Toistaiseksi mahtavalla, lähes kahden viikon kokemuksella, voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen.  Yhteensä kaksi kuollutta, näivettynyttä punkkia on ollut Xanin ja Magnuksen iholla.  Punkit on saanut rapsuttamalla irti, eli eivät ole edes kunnolla kiinnittyneet.  Käymme niin paljon metsässä ja rannassa, jossa punkit viihtyvät, että on ihme ettei niitä ole ollut enempää. 

Kevät on ollut aurinkoinen ja sateinen, yllätys-yllätys! Olemme lenkkeilleet pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä iloisesti remmit solmussa.  Minni on ollut erityisen innokas ja haluaisi lähteä myös mukaan Magnuksen treeneihin.  Kohta voi alkaa ottaakin, kun ei tarvitse nököttää kylmässä autossa.

Koirien trimmaaminen alkaa olla edessä.  Minnillä on treffit Moserin kanssa, mutta Xani ja Magnus nypitään.  Kenetköhän värväisin siihen touhuun???  Sini sanoi aikoinaan, että jos nyppii itse koiransa, niin se parantaa suhdetta koiraan.  Pöh! Minä paransin suhdettani Siniin viemällä koirani sinne huoltoon.  Nythän Sini asuu taas lähempänä...*hieroo käsiään yhteen ja kaivaa kännykkää taskusta*  :-D

Punkitonta ja aurinkoista kevättä kaikille! Kisoissa tai treeneissä nähdään :-)