Elämäni koira, suuri persoona, Minni 13 v

Aamu töissä 13 vuotta sitten. Sini soittaa.
"Moi, olit ajatellut ottaa nartun Ossin ja Purtsin seuraksi."
Minä: "Joo"
"Meille syntyi Alisalle viime yönä pentue, jossa on yksi narttu. Ajattelin sijoittaa sen. Olisitko kiinnostunut?"
"Joo"
"Pitääkö sun kysyä sun mieheltä?"
"Ei"
Tässä kaikessa ytimekkyydessään keskustelu entisen kasvattajani, nykyisen rakkaan ystäväni, Sini Lindroosin kanssa. Siitä se sitten lähti. Toukokuun lopussa muutti meille Flagstones Simply The Best
aka Minni Irmeli Hopea, Minimii, Ministeri, Murmeli, Minimummu.

Minni oli ihan pikkupennusta noin kahdeksanvuotiaaksi todella haastava. Ärsyttävän älykäs. Inhottavan itsepäinen. Raivostuttavan itsenäinen. Kuitenkin ylimaallisen rakastava, kun niin halusi. Äärimmäisen tottelevainen, kun sille sopii.  Ei siis kovin usein :-).  Uskollinen ja lojaali.
Minni teki kaikkea innoissaan kerran. Esimerkiksi sivulle tulo ensimmäinen kerta: jalkaan tömähtäen, loistava kontakti! Nakki-nakki-pallo. Toisen kerran: kyllästyneen oloinen Minni matelee sivulle ja nostaa katseensa, josta voi lukea mitä mieltä hän on tästä jatkuvasta käskyttämisestä. Kolmas kerta: häh? Mikä sivulle? Kuka? Ja jäätävä tuijotus...
Minnin karkaamistaipumusta yritettiin karsia laumasta hylkäämis metodilla. Aiheutettiin tilanne, jonka seurauksena Minni karkasi. kun se palasi, sen eteen heitettiin kolinapurkki ja huudettiin ei!  Sitten kutsuttiin koira ystävällisellä äänellä ja palkattiin, kun se tuli. Palattiin takaisin samaa tietä, aiheutettiin tilanne, jossa Minni halusi karata, kiellettiin ja sitten odotettiin, että se tulisi perään. Minni tuli, mutta ei purkinheitto etäisyydelle. Se pysyi kauempana, mutta seurasi, kun jatkoimme matkaa eteenpäin. Menimme ladon nurkan taakse ja odotimme. Minniä ei näy, ei kuulu. Kouluttaja
päätti kurkata kulman taakse, missä koira mahtaa olla. Siinä se nökötti nurkan takana. Harjoituksen päätteeksi ongelmakoirakouluttaja totesi Minnin olevan liian fiksu omaksi hyväkseen. Myös jääkausi oli käytössä. Silloin Minni muutti asumaan noin metrin päähän ja sillä sipuli. Karkaamiseen
remmissä pitämisen lisäksi tepsi parhaiten yhdessä tekeminen. Pyörälenkit, joilla mentiin eikä meinattu. Kivet sinkoili pyörien alta ja Minni sukelsi ojaan viilentymään. Keinoluolilla ja luolakokeissa käynti, joista Minni lopuksi valioitui. Minni on ainoa koirani, jolla on titteli KVA-L :-).

Minni oli juuri täyttänyt kahdeksan, kun muutimme maalle ja silloin siitä tuli mukava, helppo kotikoira. Karkailua esiintyisi vieläkin, jos saisi mahdollisuuden. Liina ja fleksi on metsälenkillä  Nyt on ikä tuonut mukanaan uneliaisuutta sekä heikentänyt näköä ja kuuloa. Temperamenttia se ei ole miedontanut. Lauman ulkopuolisista koirista Minni ei pidä, mutta sietää niitä. Jos on sillä tuulella.

Mutta, kaiken vuosikausia tapahtuneen säätämisen ja joka asiasta neuvottelun seurauksena, meistä on tullut erottamaton pari. Kun olen yötä poissa, nukkuu Minni sohvalla. Se kulkee mukanani kotona joka paikkaan. Minnillä on "oma" paikka sohvalla. Jos se on varattu, Minni komentaa meidät pois siitä. Jollemme tottele, sillä tulee kova pisuhätä. Pakko päästä ulos. Ovella kitistään ja teputellaan. Kun nousen ylös ja astun kohti ovea kipittää Minni äkkiä sohvalle. Se varmaan pitäisi muiluttaa pois paikaltaan, mutta jos eläin on niin fiksu, että saa sinut toimimaan halunsa mukaan, eikö se ole ansainnut paikkansa ;-).

Raivostuttavan rakas Minni, onnea tänään 27.3.2015, 13v. syntymäpäivänäsi. Hyvää kuntoa ja pitkää ikää toivon sinulle! Puhuin kerran kaverini kanssa, kuinka sääli, että koirat elävät vain noin 14-16 vuotiaaksi. Samaan hengenvetoon oli pakko sanoa, että Minni elää vähintään 21 vuotiaaksi, kiusallaankin <3

Epäluuloinen syöjä ja paijauksen kouluttaja

Magnus on siitä erikoinen borderi, että se ei hotkaise ruokaansa. Se on itseasiassa epäluuloinen syöjä. Annan joka päivä koirille ruoan samassa järjestyksessä. Ensin Minnille-hotkis, sitten Xanille-superhotkis ja sitten Magnukselle-nuuhnuuh-maistis-nuuhnuuh-maistis-ok-syötävää. Magnus syö kyllä ruokansa ja varoittaa tyttöjä matalalla murinalla, jos tytöt tulevat liian lähelle "katsomaan". Eilen annoin Magnukselle ja tytöille yhdet maissilastut. Tytöt rouskaisivat ne menemään nanosekunnissa. Magnus nuuhkaisi omaansa, otti etuhampaiden kärjellä siitä varovasti kiinni, vei sen pedilleen, nuuskutti vähän lisää ja alkoi sitten rouskuttaa maissilastua. Eikä todellakaan hotkaissut sitä! Tänään oli vuorossa omena, joka on vanha tuttu. Tytöille palaset ja ne ryntäsivät tiehensä omenapalat suussaan. Magnus otti sen taas etuhampaillaan ja tiputti sen heti. Otti sen uudestaan suuhun, vei sohvalle ja nuuskutti sen läpikotaisin, ennenkuin rouskutti sen suuhunsa.

Treeninamina meillä oli ennen nakki ja lihapullat, mutta eräänä viikkona oli kolmet treenit, niin aloin miettiä Magnuksen suolansaantia. Päätin siirtyä terveellisempiin koiran namipaloihin. Voi huokaus niitä kokeiluja, ennenkuin löytyi "se" oikea, entinen Meatballs, nykyinen Bubbles. Taisi ihan ensimmäisestä palasta mennä suoraan vatsaan, ilman lattialle tiputusta. Ne saa helposti pieniksi paloiksi ja hyvillä mielin uskaltaa palkita runsaamminkin :-).

Xani on aina ollut hieman vetäytyvä tyyppi, mutta pitänyt siitä, että vatsaa hellästi paijataan. Se ei kuitenkaan kauhean usein "antaudu" paijattavaksi.  Nyt on Koirrakoirralla tahti kuitenkin muuttunut. Jouduimme lopettamaan agilityn, kun sen polvet ovat löystyneet. Ilmeisesti, kun emme enää tee niin paljoa muuta yhdessä, on seurani alkanut kelvata ;-). Xani osaa tosi taitavasti ottaa etutassullaan kiinni kädestä ja vetää sen vatsaansa vasten: noniin, paijaa! Muutama sively ja jos kehtaan vetää kättäni pois, ennenkuin masupaijauskiintiö on täysi, niin tassu nappaa kädestäni kiinni ja vie sen vatsalle. Niin hyvin on Xani minut kouluttanut, että masupaijauskiintiö tulee täyteen :-D. Tosin, minulla taitaa olla oma lehmä ojassa, sillä minusta on ihanaa että suostuu siihen ja haluaa lisää. Luksusta!

Lonkkakuvia ja epistelyä

Maanantaina Magnus kävi lonkkakuvissa. Samalla kuvattiin myös selkä ja kyynärät.  Herra oli hieman virkeämpää sorttia eikä olisi tahtonut rauhoittua ollenkaan. Kun vihdoin kuvat saatiin tältä säpsyltä otettua, niin herääminen oli hankalaa. Pienessä hönössä mentiin iltaan asti. Minun stressinsietoni ja sydämen sykkeeni oli tuona aikana kovassa testissä. Selvisin niistä tyydyttävästi... Alustavasti kuvat näyttivät yhtä hyviltä, kuin Magnuksen ulkopuolikin. Nyt odotellaan Kennelliitosta loppulausuntoa. 

Keskiviikkona vein auton huoltoon ja Tompan joustavuuden ansiosta pääsin kuin pääsinkin osallistumaan Porskin SM-ryhmän järjestämiin epiksiin, kun hän toi Magnuksen kaupunkiin.  Tomppa suostui jäämään hallille ja vielä kuvaamaankin ratamme. Osallistuimme kilpailevien luokkaan ja otin kaksi starttia. Omat odotukset olivat korkealla sillä Magnus on reipas ja kuuliainen koira. 

Merja P. oli tehnyt sopivan haastavan radan, joka oli kaikentasoisten suoritettavissa. Neljä ensimmäistä estettä meni hyvin ja sitten Magnus alkoi kaarrattaa katsellen aivan muualle radalla. Piiiiiitkän kaarroksen seurauksena se hyppäsi vitoshypyn väärinpäin. No ei se mitään, jatketaan. Hyvä A:n kontakti, hyppy ja paluu A:n vieressä oleville kepeille. Ai, ei... Taas piiitkä kaarros, ylimääräinen hyppy ja ihan tyydyttävät kepit taas edetään vauhdikkaasti eteenpäin ja minä peitän tehokkaasti takaa kierrettäväksi tarkoitetun hypyn siivekkeen ja Mandoliino sinkoaa seuraavalle hypylle. No, sen jälkeen on vaan puomi ja loppusuora. Ne ei voi mennä pieleen. Voi ei ja kyllä voi. Puomin alastulo oli ok, mutta jo sieltä Hessu Hopo otti katsekontaktia yleisöön ja ohitti viimeisen hypyn. Voi huokaus ja nolous.

Kavereilta tuli kommentteja kurittomasta koirasta ja sitä Magnus ei normaalisti ole. Toisella radalla päätin sitten tsempata ja korotin ääntäni. Ensimmäinen hylkäys aivan samassa paikassa ja samalla tavalla kuin ensimmäisellä radalla. Onnittelin itseäni, etten muuttanut ohjausta millään lailla. Samalla muistutin Magnusta, joka ei ollut reagoinut huutooni millään lailla, että nyt ollaan hommissa. Huono A:n alastulo, A uudestaan ja hyvä alastulo. Nyt se kääntyi hypyn jälkeen kepeille, mutta ensimmäisestä välistä sinkosi suoraan putkeen. Huokaus!!! Takaisin kepeille ja mentiinkin sitten loput radasta melko hyvin. 

Radat jäivät sen verran harmittamaan, että torstai aamuna palasin rikospaikalle. Tein radan ensin Xanin kanssa, joka oli aivan kone. Hetki leikkiä ja sitten kokeilin vitosen hypylle valssin sijaan sokkaria ja taas sujui.  Olin iloinen ja tyytyväinen.  Hieman skeptisenä hain Magnuksen ja ensin tein radan samoilla ohjausvalinnoilla kuin edellisenä iltana ja ukkonen teki radan nollana läpi! Tosin se sisälsi muutamia "valuvia" kohtia. Sitten toinen yritys hieman muokatuilla ohjausvalinnoilla ja niin tehtiin nollarata tiukemmilla käännöksillä. Näitä ratoja ei sitten ollut kukaan, edes kamera todistamassa. Mutta tämä kokemus sisälsi kuitenkin oivalluksen. Magnus on tottunut vain "omaan" treeniryhmäänsä ja meidän yksinäisiin treeneihin. Kun paikalla oli paljon vieraita koiria ja ihmisiä, niin pikkukoilan päässä tapahtui selkeää häkeltymistä ja vääriin asioihin keskittymistä. Nyt ennen ensimmäistä starttia haetaan kokemusta vieraista paikoista ja erilaisista treeneistä sekä epiksistä!

Kaikenkaikkiaan hyvä ja tyytyväinen mieli, että Magnus ei välttämättä ole kuriton ;-) vaan ainostaan hieman kokematon. Minni-mummukin oli mukana tehtiin taas putkea namipalkalla. Luulisi, että niin ahne koira alkaisi tarjoamaan putkeen menoa muutaman kerran jälkeen, mutta ei. En mene, ellet käske, herkkuhan on täällä ulkopuolella!

Treenin jälkeen kävimme lenkillä jäähdyttelemässä. Magnuksen remmi jää usein sen jalkojen väliin. Se johtuu hieman loikkivasta kävelytyylistä. Pari kertaa komensin Magnusta pysähtymään ja kerran remmi irtosi kädestäni ja herra viiletti eteenpäin aika haipakkaa. Huusin seis!, se pysähtyi, seisoi hienosti hievahtamatta paikoillaan. Palkkasin sen namilla. Pari kertaa jouduin pyytämään pikkukoilaa pysähtymään, jotta saisin remmin pois jalkojen välistä. Minni oli huomannut palkkauksen ja joka kerta kun sanoin seis se ryntäsi eteeni tönöttämään. Kun en ymmärtänyt sitä ensin palkata, niin toisella kerralla se hyppäsi jalkaani vasten ja tökkäsi namitaskua. "Anna!"  oli Minimiin käsky. Kuten aikaisemmin olen kertonut, niin Minni on minut hyvin kouluttanut ja kuuliaisesti annoin Madamelle herkun, mutta vasta seuraavan pysähdyksen yhteydessä :-).

Treeniä ja vierihoitoa

Olin sopinut Pikkukoilan parhaimman tyttöystävän, Likin, omistajan kanssa yhteistreenistä aamupäivällä. Lähdimme liikkeelle koko konkkaronkka. Kun tulimme hallille vein häkit käytävälle valmiiksi: Minnille metallihäkki, Xanille kevythäkki ja Magnukselle lentoboksi. Tehtiin lämmittelylenkki Mian sekä Likin ja Papun kanssa hyvässä säässä ilman räntäsadetta. Sitten hallille, jotta saadaan hiki lentämään eli häkkien kasaus.

Magnuksen boksista otettiin herkku- ja lelukassi pois ja tuupattiin Minni sinne. Sitten metallihäkin  kasaus - no problem, mutta Magnus ja Xani keksivät, että namipurkin kansi oli auennut. Namit aiheuttivat semihässäkän, kun kaksi innokasta, nälkää näkevää koiraa poistettiin kassista. Minnin siirto metallihäkkiin, Magnus boksiinsa ja sitten Xanin uuden kevythäkin kimppuun. Kun se vihdoin oli kasassa, olikin jo sen verran lämmin, että deodorantti alkoi pettää.

Putki-kontakti erottelua ja keppejä radan osana. Magnus kesti jopa vedätystä kepeillä! Jee, iso ilo! Treenit menivän hyvin sekä Xanilla että Magnuksella, otin Minnin metallihäkistä ja rehvakkaasti mentiin namien kanssa putken luo. Ensimmäinen kerta - kevyt laukka, namia palkaksi. Toinen kerta - kevyt ravi, namia palkaksi. Kolmas kerta - hidas köpököpö ja ulos tuli kyrsiintyneen näköinen Minni. Heitin sille vinkulelun palkaksi ja sain halveksivan katseen ja "bouwoun" suomennettuna "namia ja sassiin". Niin hyvin Minni on minut kouluttanut, että namia tuli. Tehtiin sitten vielä, jotta Miakin näkisi, putki kahteen kertaan köpö vauhdilla, nami palkalla ja vain yhdellä ohituksella.

Sitten vielä hetki Pikkukoilan kanssa tokoa. Joskus on vaan päiviä jolloin ei jaksa miettiä ja jolloin kaikki on ihan "mä en älyy"-juttuja. Tänään oli sellainen päivä, mutta saatiin kuitenkin neuvoja seuraamiseen pienen koiran ohjaajalta. Kiitos Mia!

Kotiinlähtö on hallille tulo, mutta toisinpäin. Vein ensin koirat autolle ja lähdin hakemaan häkkejä.
Koirat alkoivat tuttuun tapaan ulvoa ja haukkua perääni. Paikalle tullut Mia napautti auton ikkunaa ja kielsi, jolloin Xani ja Magnus hiljenivät. Minni sensijaan alkoi huudella hävyttömyyksiä Mialle. Irti
meidän autosta, senkin sabotööri!

Jäähdyttelylenkillä oma vointi alkoi tuntua huteralta. Kotiin päästyämme käväisin suihkussa ja painuin I-Padin kanssa sänkyyn. Yksi jakso House of Cardsia ja olin unten mailla. Heräsin ja sitten olikin Buranan paikka. Päänsärkyä ja lämpöä, plääs. Koirat muuttuvat heti, kun olen sairas. Ei raisuja leikkejä eikä riekkumista vaan kaikki makoilevat ympärilläni. Mieluiten kiinni minussa. Rakkaat kuumavesipulloni. Lämmön noustessa se tuntui ihanalta, sen lähtiessä laskuun ahdistavalta. Yritin ensin työntää niitä kauemmaksi. Miten on mahdollista, että alle 9 kg koira painaa rentona noin 50 kg? Kun yritin siirtää Minniä nostamalla, se oli ainakin 150cm pitkä. Se vain venyi ja venyi, mutta jalat eivät irronneet patjasta.

Nyt olemme linnoittautuneet sohvalle ja toivon, että huomenna kaikki on paremmin!

Keitä me oikein ollaan?

Elämääni on aina kuulunut koiria. Saksanpaimenkoiria ja borderterriereitä, mutta borderit veivät sydämeni ja ilmeisesti myös järkeni, sillä niitä minulla on ollut 80-luvulta alkaen. Parhaimmillaan tai pahimmillaan viisi kerrallaan. Mahtavia persoonia ja suuria opettajia, ärsyttäviä yksilöitä ja kurittomia rakkikoiria, mutta kaikki kuitenkin rakkaita.

Perheeseeni kuuluu maailman kiltein ja kärsivällisin mies, Tomppa ja kolme borderterrieriä: Minni, Xani ja Magnus, unohtamatta jo pesästä lentänyttä ihmislasta, Lindaa, joka saattaa joskus vilahtaa tekstissä.  Koirat elävät kanssamme kaikissa arkipäivän tilanteissa.  Ehkä liiankin kaikessa sillä ne myös nukkuvat sängyssämme, istuvat ruokapöydässä (eivät kylläkään syö pöydässä tai pöydältä), valtaavat sohvan eikä vessaankaan pääse yksin, ellei laita suihkua päälle.  Siitä ne kaikki ovat samaa mieltä: suihku on saatanasta.

Minni (Minimii) on taloutemme itseoikeutettu valtiatar, jotain kuningattaren ja jumalan välistä 😉.  Hän johtaa meitä kuolevaisia rauhallisella, mutta määrätietoisella otteella, betoniporsaan vakaudella. Minni täyttää muutaman viikon päästä 13 vuotta. Sen huumori kestää kotiväen toilailut, mutta naapurit ja vieraat saavat kyllä tietää kuka määrää. Ärhäkän ja kärttyisen kuvan antava Minni, on kuitenkin läheisiään suurella sydämellä rakastava ja painavalla kielellä nuoleva Suuri Persoona ❤️.

Xani (Koirrrakoirrra) täytti vuoden vaihteessa kahdeksan vuotta. Se on varautunut eikä pidä  vieraista ihmisistä, lapsista, Magnuksesta, Minnin petaamisesta. Se rakastaa meitä, Lindaa ja Joonasta, leluja erityisesti treenipalloa. Se rakastaa juosta Magnuksen kanssa pihalla toisiaan jahdaten. Se sietää Magnuksen lähentelyn, kun käydään sohvalle pötköttämään. Xani on pehmo koviksen vaatteissa. Se ei haasta muita koiria ja on aivan mahtava matkakaveri ja kisakumppani ❤️.  Xanin kanssa harrastetaan omaksi iloksemme agilitya kolmosluokassa. Se saa pikkuhiljaa jäädä eläkkeelle, vaikkei ikä näy muuten, kuin harmaissa karvoissa. Medi-luokan hypyt ovat tälle rajatapaukselle (35,1cm) sen verran korkeat, että parempi vetäytyä pikkuhiljaa, kun vielä on terve 😊.

                                                                                                                                                                                                                                                      

Magnus (Pikkukoila) täytti juuri kaksi. Se on aivan hurmaava, maailmaa syleilevä ilopilleri. Se antaa Xanin ärhentelyn valua kuin vesi hanhen selästä ja heittäytyy sen viereen Hessu Hopomaisella aseistariisuvalla asenteella.  Magnuksen kanssa harrastan agilitya ja tokoa, olemme myös doboilleet ja rally-tokon alkeiskurssi on tulossa. Se on sosiaalinen, eikä haasta muita koiria.  Magnuksen mielestä parasta on olla ja tehdä yhdessä. Se magnustaa mammaa. Mitä magnustaminen on, kysyt sinä. Siinä hypätään syliin, otetaan tassuilla tukeva ote kaulasta ja nuollaan nenää ja ehkä ihan vähän hampailla nyrhitään nenänpäätä. Magnus rakastaa leluja, sukkia ja sähköjohtoja. Se osaa avata ovia, joten päivisin se asustaa kahvattoman oven takana 😉.  Minun on vaikea puhua Magnukselle lässyttämättä, mutta teen sen ylpeydellä 😊. Magnus ihmisenmieli ❤️.

Minä olen kohta 52 vuotias tätiliitäjä ja tämä blogi kertoo meistä ja arkipäivistämme.