Maalaiskoirat kaupungissa

Kulunut viikko on joka ilta, perjantaita lukuunottamatta, vietetty kaupungissa.  Maanantaina olin aivan loistavalla ja inspiroivalla Lotta Vuorelan luennolla.  Se käsitteli kilpailujännitystä ja negatiivista ajattelua sekä niiden hallitsemista.  Positiivista voimaa omaan ajatteluun (joka ei kovin negatiivista muutenkaan ole) ja  työkalu, jolla päästä irti  negatiivisuudessa vellomisesta, jota harrastan yöllä sängyssä.

Tiistaina olin luvannut vetää vanhalle ryhmälleni treenit.  Ensin ajattelin, että koirat saavat olla kotona Tompan kanssa.  Kun ne niin innoissaan pyörivät jaloissa, päätin, että tulkaa vaan mukaan.  Treenit sujuivat hyvin ja lähdin iltalenkille omieni kanssa kaupunkimaisemaan.  Tai no, kokonniemen kärkeen oli ajatus mennä, mutta joku siis saattaisi tulla vastaan :-D.  Kun olimme kulkeneet vedenpuhdistamon ohi kuulin aikamoista jumputusta kärjestä ja autoja ajoi sinnepäin, niin tehtiin suunnitelman muutos yksi.  Käännyin ylöspäin vedenpuhdistamon takaa ja päätin mennä pururadalle.  Mennessämme mäkeä ylös näin mäen päällä supikoiran menevän tien yli.  Koirat eivät sitä nähneet, mutta kohdalle tultuamme haistoivat sen.  Suuri metsästäjä Minni ja hänen Oppipoikansa Magnus vauhkoontuivat tyystin.  Xani joka kulkee kaupunkilenkeillä pallo suussaan, ei ollut millänsäkään.  Käännyimme pienen matkan päästä pururadalle ja kaksi vauhkoa alkoi jo pikkaisen rauhoittua, vaikka pitikin syöksähdellä sinne tänne. 

Olin ajatellut kävellä pidemmän lenkin, mutta kun käännyin alaspäin niin joko toinen supikoira tai sama kuin aikaisemmin ylitti pururadan.  Nyt koirat kyllä huomasivat sen!  Suuri metsästäjä ja Oppipoika syösähtivät supin perään remmit pinkeinä, Pallosuu tiputti pallonsa ja alkoi syödä ruohoa.  Tehtiin suunnitelman muutos numero kaksi. Lähdimme kävelemään ylöspäin.  Minniä ja Magnusta perässä raahaten päätin, että tullaan kokonniemen isoa rinnettä pitkin alas.   Kunhan nyt vaan päästäisiin kotiin maalle, jossa villieläimet ymmärtävät pysyä piilossa  :-D.

Rinteen yläosaan tulimme ns. takakautta ja oho, onpas se jyrkkä.  Päästin Pallosuun irti.  Se alkoi heti syödä ruohoa.  Pallo lähti vierimään ja Xani syöksähti sen perään. Otti pallon kiinni, heittäytyi selälleen ja nosti etutassuillaan pallon suustaan.  Hymyillen katselin onnellista Pallosuuta ja jo vähän pohdin, että päästäisin Magnus Ihmisenmielen irti.  Rinteessä näkee tosi pitkälle. Juu, ei. Seuraavalla sekunnilla kaksi pupua lähtee aivan läheltä, ruohomättään juurelta, loikkimaan alamäkeen.  Suuri metsästäja ja Oppipoika, ei Ihmisenmieli, nykäisevät ja niin me kolme juoksimmekin aika haipakkaa viisi kuusi metriä alaspäin.  Ehdin jo ajatelle, että tästä ei hyvä heilu ja lonkkamurtuma on edessä.  Kuin ihmeen kaupalla sain ruhoni pysähtymään pystyasentoon.  Siinä sitten hetki seistiin ja vedettiin henkeä.  Jopa puput pysähtyivät katsomaan. Pallosuukin oli noussut ylempänä ja kun mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan, se alkoi syödä ruohoa.  Puput olivat oikeita kiusanhenkiä.  Ne loikkivat alaspäin noin 15-20 metriä kerrallaan, pysähtyivät ja kun olimme pienen matkan päässä, ne jatkoivat hyppelyään eteenpäin.  Ääni käheänä ja hikisenä saavuin vihdoin autolle.  Suuri metsästäja ja Oppipoika yrittivät vielä toiveikkaasti kuikuilla rinteen juurelle.  Onneksi ei ollut enää pupuja näkyvissä :-).

Keskiviikkona Magnus pääsi tuuraamaan agilitytreeneihin ja tytöt pääsivät mukaan.  Tulin paikalle vähän viimetinkaan ja lähdimme pikaiselle lämppäyslenkille ennen rataantutustumista.  Siinä pikku hölkässä pysähdellessä (city-kakkaajat iskivät jälleen), tajusin, että Xani oli hukannut pallonsa.  Lähdimme kulkemaan takaisin päin, mutta sitä ei löytynyt.  Ajattelin, että kävellään jäähdyttelylenkki samaa tietä, kyllä se jossain on.  Hyvän treenin jälkeen kävelimme rantatietä pitkin, mutta ei palloa näkynyt. Xani on hyvä hakemaan kun sitä usuttaa sanomalla "etsi-etsi, missä pallo".  Nyt kuitenkin kaupunkilainen ruoho vei voiton.  Pallo jäi kadoksiin.

Torstaisin on Pikkukoilan tokotreenit.  Tomppa toi koko köörin kaupunkiin, jotta ehtisin edes viimeiselle tunninpuolikkalle. Onneksi on ihana, avulias ja joustava mies :-).  Treenin jälkeen kävimme taas lenkillä, nyt kokonniemen kärkeen ja koirat, siis Minimii ja Magnus pulahtivat uimaan.  Uimisesta seuraa aina valtava määrä piehtaroimista, syöksähtelyä ja ravistelua.  Pallosuu oli löytänyt treenikassista tennispallon, joten se vaan kulki se suussa katsoen kahta röyhyäjää. 

Jokirannassa on ihmisiä ongella.  En ole kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota.  Kävellessämme takaisin kentälle ja autolle, eräs vanhempi mies lähti kulkemaan rannasta meitä kohti.  "Olen katsellut teitä tässä useampana iltana ja ajattelin vaan sanoa, että onpa sulla kivat koirat."  Kiitos, niin ne ovatkin <3

Tässä vielä kuvasarja edelliseltä viikolta, kun yritin ottaa niistä kivan yhteiskuvan kokonniemen paviljongilla.  Pallosuulla oli silloin vielä pallonsa...

Kaikki istuvat paikallaan, astu askeleen taaksepäin. Räps. Xanin pallo putosi.

Mun pallo!!!  Hei, sun pallo on tuolla.

                                                      

Mä haen sen!  Hyvä on sitten, mutta tulet takaisin, niin otetaan tämä kiva kuva!

                                                    

Hmmm... Ketään ei enää kiinnosta kuvaaminen ja Xani ei suostu nostamaan päätään kun sekunniksi.  Ehkä se kiva yhteiskuva otetaan joku toinen kerta :-D

Sorsia ja traktoreita

Iltakävelyllä lauman kanssa. Tuttua, meidän hiljaista metsätietä kulkiessamme katselin, että ihan kuin sorsa nököttäisi tien vieressä. Todentotta, uros sorsa istui siinä hiljaa paikallaan. Ajattelin sen olevan sairas tai jotain. Jäimme pienen matkan päähän katselemaan. Minni kokoajan silmä tarkkana, Magnus ja Xani kyllästyivät noin minuutissa ja alkoivat nyhtää ruohoa. Hetken kuluttua naaras sorsa nousi ojasta ja lähti tallustamaan pitkin tietä. He olivat selvästi asunnonhankinta puuhissa.

Herra Sorsa ehdotti pienen matkaa käveltyään, että eikös tämä olisi kiva paikka? Hän varmuuden vuoksi pulahti ojaan ja pöyhi siellä oksia. Rouvaa ei kiinnostanut, mutta Minni kyllä innostui! Hän olisi halunnut käydä hieman pöyhimässä herra Sorsan pyrstöhöyheniä. Kaksi vegetariaania nautiskeli ruohostaan ja vilkaisivat välinpitämättömästi tiellä poispäin tallustavia sorsia. Minni ei olisi halunnut vaihtaa suuntaa. Se oli sitä mieltä, että sorsapaisti olisi ollut poikaa. Minimiin toive ei toteutunut, vaan käännyimme metsään. Se hieman lohdutti matamia.

Kotiinpäin kävellessämme päätimme pyörähtää rannassa. Koirat löysivät valtavasti uusia tuoksuja heinikosta. Naapuriin on muuttanut kaksi uutta koiraa ja maalaisille se on valtava uutinen. Siinä nuuskuteltaessa pusikosta lennähti jokin lintu. Magnus oli nyt aivan intopinkeänä ja sinkaisi remmissä päähän. Noin se riista liikkuu! Vilkkaasti karkuun, ei tietä pitkin lahnustaen. Jälleen huomasin, että Minni on oikeasti kuuro, sillä koska se tutki tien toista reunaa, niin se ei edes huomannut  koko lintu-episodia.

Lorviessa kotiin ajoi kartanon isäntä traktorilla rantaan. Magnus on kuin muutkin pikkupojat ja jäi katselemaan sitä. Traktori kiinnosti pitkään, Pikkukoila päivysti verannan kulmassa ja sohvalla lähes koko illan.

Treeniä, kisoja ja lisää treeniä

Pikkukoilan kanssa ollaan nyt putkessa, treeniputkessa.  Meistä on tullut multiharrastajia, hullunkiilto silmissä ajan koiran kanssa ainakin kolmena iltana viikossa kaupunkiin.  On agilitya, tokoa ja rally-tokoa.  Kaikki niin erilaisia, mutta niin mukavia.  Magnus tuntuu nauttivan niistä kaikista.

Agilityssa olemme käyneet jo toisissa kisoissamme, nyt Purinalla.  Siellä hallin pohja kangassuikaleineen aiheutti Pikkukoilalle hetkittäisiä ajatuskatkoksia.  Mikä tuo on? -ja kepin ohitus. Huups, vähän liikaa vauhtia, huono ponnistus ja leuka tömps A:n ylösnousuun. Ja kahdellakin muulla radalla virhe kepeillä.  Keppivirheilystä suivaantuneena ajoin suoraan kisoista omalle hallille ja kas, kepit meni kuin vettä vaan.  Mitä tästä opimme? No, tietysti ilmoittauduimme heti seuraaviin meille sopiviin Purinan kisoihin!   Magnus ja minä otamme kyllä tuon alustan haltuun :-).
Treenit kotikoutsin ja vierailevan tähden kanssa ovat sujuneet mainiosti, ainakin päätellen kanssatreenaajiemme buuauksista.  Treeniryhmämme buuaa aina kun jollain menee hyvin, ettei nouse pisu päähän :-).  Ilolla menee treeneihin, kun on ihan mahtava porukka paikalla!

Tokossa Magnus on loistava luoksetulossa ja paikalla istumisessa. Seuraaminen, sivulle tulo ja muut liikkeet ovatkin sitten hakusessa.  Luulin agilityn olevan haasteellista, mutta tässäkin lajissa minulla on vaikeuksia antaa käsky ajoissa sekä palkata koira oikein, oikeassa kohdassa ja oikeaan aikaan.  Tänään treeneissä kouluttajamme Saija, huomautti, että Magnus on kouluttanut minut erinomaisesti palkaamaan sen väärästä asiasta.  Sivulla olossa, jos pidämme katsekontaktia ilman palkkaa/puhetta Magnus painuu maahan.  Minä sitten komennan sen ylös ja palkkaan istumaan nousemisesta. Niin se Pikkukoila on oppinut lypsämään namia minulta :-D.  Kumpikohan meistä on se taitavampi kouluttaja ;-).

Rally-toko!  Voi ilo ja huokaus!  Hauskaa tekemistä, mutta ne kyltit! Minulla on selkeästi vaikeuksia luetun ymmärtämisessä!  "Käännös vasemmalle"-kyltin kanssa opin, etten osaa edes kääntyä oikein, vaan kurvaan :-D.  Olemme alusta asti tehneet pikkuisia ja vähän pidempiä radanpätkiä, mutta kun ne kyltit tulevat niin nopeasti eteen. "koira eteen istumaan, oikealta ympäri ja eteenpäin" Mitä, häh? Siis, okei, koira eteen istumaan, oikealta ympäri - mikä on oikea?!?, juu tuolta noin, sitten istu...EIKU...ei istuta vaan jatketaan suoraan eteenpäin.  Toko-kouluttaja Saija vetää myös rally-tokoa.  Jos hän on vielä juhannuksena täysijärkinen minun ja Magnuksen (sekä myös Tainan ja Iitun, niih!) takia, niin hiphei!

Koirrakoirra on tehnyt uuden petausennätyksen ja onnistunut petaamaan pallonsa painavan päiväpeiton, kahden täkin ja yhden aluslakanan sisään.  Xani harrastaa pallon petausta peittojen, mattojen, pyyhkeiden tai oikeastaan minkätahansa alle. Se petaa niin voimallisesti, että siirtää jopa kevythäkkinsä touhutessaan sen sisällä ollessamme hallilla.  Ei siis senttejä, vaan metrejä!  Kerran kääntyessäni hakemaan Xania, en nähnyt koko häkkiä.  Se oli siirtynyt  hallin toiseen reunaan.  Mamman oma Poltergeist <3 

Annoion koirille punkki-tabletit.  Päädyin loppujenlopuksi Bravectoon, joka sujahti kaikille, jopa nirsolle Magnukselle herkkupalana.  Toistaiseksi mahtavalla, lähes kahden viikon kokemuksella, voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen.  Yhteensä kaksi kuollutta, näivettynyttä punkkia on ollut Xanin ja Magnuksen iholla.  Punkit on saanut rapsuttamalla irti, eli eivät ole edes kunnolla kiinnittyneet.  Käymme niin paljon metsässä ja rannassa, jossa punkit viihtyvät, että on ihme ettei niitä ole ollut enempää. 

Kevät on ollut aurinkoinen ja sateinen, yllätys-yllätys! Olemme lenkkeilleet pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä iloisesti remmit solmussa.  Minni on ollut erityisen innokas ja haluaisi lähteä myös mukaan Magnuksen treeneihin.  Kohta voi alkaa ottaakin, kun ei tarvitse nököttää kylmässä autossa.

Koirien trimmaaminen alkaa olla edessä.  Minnillä on treffit Moserin kanssa, mutta Xani ja Magnus nypitään.  Kenetköhän värväisin siihen touhuun???  Sini sanoi aikoinaan, että jos nyppii itse koiransa, niin se parantaa suhdetta koiraan.  Pöh! Minä paransin suhdettani Siniin viemällä koirani sinne huoltoon.  Nythän Sini asuu taas lähempänä...*hieroo käsiään yhteen ja kaivaa kännykkää taskusta*  :-D

Punkitonta ja aurinkoista kevättä kaikille! Kisoissa tai treeneissä nähdään :-)

Kuinka Pikkukoilasta tuli agilityhirmu

Eilen oli ensimmäinen virallinen kisapäivä Kotkassa.  Magnuksen ensimmäiset startit ja kisakirjan vahvistaminen.  Ohjaajalle tuli vatsantoiminnan lisäys silkasta jännityksestä.  Ensin mitattiin Magnuksen paras tyttöystävä Liki, joka sujahti mini raameihein mukavasti.  Sitten oli herra Mandoliinon vuoro.  "Jaahas" sanoi tuomari Elina Hannikainen, "tämä onkin isompi poika.  Oletteko harjoitelleet medihyppyjä?"  Onneksi minulla on ollut alusta asti realiteetit edessä ja medikoirana olen sitä pitänyt, joten iloisesti saatoin vastata kyllä :-) .

Lähes koko treeniryhmämme, koutsi Evitaa myöden, oli lähtenyt mukaan. Likin ja Magnuksen lisäksi starttaisi myös Iitu kaikissa lähdöissä, kun Teddy ja Fendi tekisivät vain hyppyradan. Paikanpäällä törmäsimme myös Yuukiin, joka adoptoitiin heti mukaan ryhmään.  

Rataantutustumisen jälkeen alkoi perhosten lepattelu vatsassa. Magnuksen kanssa odotellessa kuulutettiin meidät aivan liian pian radalle.  Kääk!  Sitten olikin jotain häikkää keinun kanssa ja pyörimme lähtöalueella.  Siinä hyöriessämme Magnus huomasi lähtöalueen reunalla olevien ihmisten sylissä olevat koirat ja nehän alkoivat kiinnostaa.  Piti oikein tehdä töitä, saadakseni huomion pidettyä itsessäni, kun lähtöalueella ei saa käyttää lelua tai namia. Vihdoin tuomari viheltää pilliin.  Sydän pomputtaa..."Istu!"  -mitään ei tapahdu...askel koti koiraa "IStu!" - ei mitään, "ISTU!" -ei mitään.  Kunnon kouluttajana en vie käskyä loppuun vaan ajattelen, että seiso sitten.  Tuomari oli alkupuhuttelussa varoittanut liiasta viivyttelystä lähtöalueella ja Magnusta selkeästi kiinnostivat koirat selän takana.  "Odota"-käsky sentään toimi :-).

Kun Magnus lähti tekemään rataa, hiekka vaan pölisi.  Suunnittelemani ohjaukset olivat aivan liian löysiä, siitä syystä valuminen valssissa ja herra pölähti renkaan läpi, tulos HYL. Kepeillä oma ohjausvirhe. Koiran vauhti ja asenne olivat aivan eri kuin treeneissä.  Tämä Magnus tiesi, että nyt ollaan oikeissa hommissa!

A agility rata, tulos hyl

B-rataan tutustuessa tajusin, että nyt on eri koira kun kotona.  Ohjaukset muutin hieman napakoimmiksi ja jouduin hieman ottamaan istu-maahan-sulkeisia veryttelyssä.  Herra Magnus oli niin svääreissä kaikesta hulinasta ja haluista sekä tunnelmasta.  B-rata sujuikin mallikkaasti, kunnes Mandoliino bongasi ratahenkilön, joka katsoi häntä. Siitä tuli esteenkierto ja se aiheutti myös koutsi-kuvaaja-Evitassa paniikkinappulan painalluksen, joten video on kahdessa pätkässä ;-).  Itse rataan olen muuten tyytyväinen.  Siltä tuli vain kaksi tulosta. Iitu, Magnuksen toiseksi paras tyttöystävä voitti.  Isosta kaarroksesta huolimatta, hävisimme vain sekunnin.  (y) Palkintojen jaossa tuomari Elina Hannikaisen sanat:  Hieno ratoja teillä, vain pientä viimeistelyä vielä, piristivät päivää, treeni- ja seurakaveriden menestyksen lisäksi.

B-rata, alku tuolos 5, sij.2

B-radan loppu

Hyppyradan alku-siksak aiheutti pientä pään vaivaa. Miten viedä kuumaa koiraa, kun ei itse ehdi sen mukaan?  Tehdäkö kökkövalssi vai jotain muuta, jotta ehtisi keppien oikealle puolelle jatkoa varten?  Magnuksen kepit ovat melko epävarmat vielä erilaisten manööverien suhteen, kun se on oppinut ne vasta muutama kuukausi sitten. Päätin tehdä rohkeutta vaativan ratkaisun ja tehdä jotain muuta: törkkäysvalssi kakkoselle ja sokkari kolmosen ja nelosen väliin, niin avot, olisin keppien oikealla puolella. Vähäön olin myöhässä, mutta onnistuin!  Kepeillä näkyi Magnuksen kokemattomuus ja lisävauhti, mutta ei se mitään.  Tästä radasta tykkäsin eniten :-) .

                                                     Hypärin neljän hypyn suora koiran vinkkelistä


Hyppyrata, tulos 5, sij.6

Mitä muuta?  Hiljaisesta pikkukoilasta tuli ähkivä, kiljuva, kitisevä, radalla välillä jopa haukkuva agilitykoira.  Toivoisin saavani sen kisamoodiin ja vauhtiin myös treeneissä. Oli aivan uutta nähdä herra Magnus moisessa tilassa! Muuten täytyy alkaa treenata kisoissa :-).  Kiitos kisakavereille!  Mitäs muille sitten kävi? Likille luva, Iitulle myös ja Yuukille kaksi.  Teddylle hyvä hyl ja Fendille vitonen.  Mutta hienosti me kaikki vedettiin!  Odota vaan agilitymaailma, nyt me tullaan!

Palkintojen jaossa tuomari Elina Hannikaisen sanat:  Hieno ratoja teillä, vain pientä viimeistelyä vielä, piristivät päivää, treeni- ja seurakaveriden menestyksen lisäksi.

Treenejä ja NE ensimmäiset kisat

Jännitys kohoaa Pikkukoilan emännän maailmassa.  Olemme ilmoittautuneet ensimmäisiin agilitykilpailuihimme!!!  Kotkan iltakisoissa 20.4. korkkaamme viralliset startit. Kääk!!!  Mukavaa on, että lähes koko treeniryhmämme aloittaa sieltä kilpailemisen.  Koutsimme Evita tulee onneksi/valitettavasti mukaan.  Palaute tulee suoraan ja tarvitaanhan kisoissa järjen ääntä :-). Pikkukoila ei ole asiasta moksiskaan, sehän vaan saa tehdä sitä mistä tykkää sen kanssa josta tykkää.  En itsekään ymmärrä miksi niin hermoilen, minulla on koira, joka tekee kontaktit (!), pujottelee ja kuuntelee (!).  Mandoliino <3

Treenit ovat sujuneet vallan mainiosti ja maanantain treeneissä tehtiin 27 esteen rata kolme kertaa kisanomaisesti.  Magnus jaksoi vielä viimeiselläkin kerralla tehdä kontaktit huolella.  Tosin paras tulos oli 5, johtuen ohjaajan "vatsalaukunkiertymästä".  Mia tosin vakuutti kysessä olevan jumissa oleva pieru.  Vatsallaan maaten, matoliikettä tehden se kuulemma lähtisi liikkeelle.  Matoliikkeeni sai tosin enemmän naurua kuin pierua aikaiseksi.

Elämä kulkee muuten rauhallisia, mukavia uomiaan pitkin.  Xani pääsi viikonloppuna Magnuksen följyssä agiliitämään ja oli oma kuriton "älä huoli, kyllä minä tiedän" - asenteella menevä juna.  Xani ei ole ollut innostunut lähtemään mukaan, kun ollaan Magnuksen kanssa käyty treeneissä, joten oli iso ilo nähdä sen riemuitsevan höntsäilystä.  Sitä se saa nyt pää-asiassa olla. Fyssarilla huomattiin Xanin polvien löystyneen, joten matalilla hypyillä ja piiiitkillä kaarroksilla mennään.  Omaksi iloksi ja huviksi. Vieläkin puomin kontaktilla suusta valahti kuolaheijari, kohta tulee namia :-).

Minni on piristynyt kevään myötä ja vaikka se vielä nukkuukin kovin paljon, niin uutta virtaa on valo tuonut mukanaan. Sen kuulo on heikentynyt, sillä ruoan annosteleminen ei tuo sitä sohvalta keittiöön.  Mutta jotain sentään se kuulee: autojen ohi ajaminen aiheuttaa pihalla, tarhan nurkassa, tasajalkapompuin varustetun haukkumisen.  Uusi tyyli on ulotettu myös naapurin postinhakuun, satunnaisiin ohikulkijoihin ja varsinkin rakkaimmille vihollisille, naapuruston muille koirille. Ärsyttävä piirre, jonka pyrimme eliminoimaan, mutta se on osoittautunut entistä hankalammaksi juuri kuulon heikkenemisen takia.  Viittilöimällä ja taputuksilla vielä pärjätään, mutta tämän itsenäisen muorin vapaanajuoksemiset on juostu.

Nyt nautiskelemme kevään tulosta, sinivuokoista, leskenlehdistä, ensimmäisistä kimalaisista ja kärpäsistä sekä ensimmäisestä punkista.  No, ei siitä kyllä iloittu, jos rehellisiä ollaan. Pohdintaan jää, millä eväin lähdetään punkkien karkoitukseen tänä vuonna. Olisikohan rokotteen paikka, kun niskaan laitettavat nesteet aiheuttavat pahan ihoreaktion.

Palalillaan ensiviikolla kisojen jälkimaininkeihin :-)

Elämäni koira, suuri persoona, Minni 13 v

Aamu töissä 13 vuotta sitten. Sini soittaa.
"Moi, olit ajatellut ottaa nartun Ossin ja Purtsin seuraksi."
Minä: "Joo"
"Meille syntyi Alisalle viime yönä pentue, jossa on yksi narttu. Ajattelin sijoittaa sen. Olisitko kiinnostunut?"
"Joo"
"Pitääkö sun kysyä sun mieheltä?"
"Ei"
Tässä kaikessa ytimekkyydessään keskustelu entisen kasvattajani, nykyisen rakkaan ystäväni, Sini Lindroosin kanssa. Siitä se sitten lähti. Toukokuun lopussa muutti meille Flagstones Simply The Best
aka Minni Irmeli Hopea, Minimii, Ministeri, Murmeli, Minimummu.

Minni oli ihan pikkupennusta noin kahdeksanvuotiaaksi todella haastava. Ärsyttävän älykäs. Inhottavan itsepäinen. Raivostuttavan itsenäinen. Kuitenkin ylimaallisen rakastava, kun niin halusi. Äärimmäisen tottelevainen, kun sille sopii.  Ei siis kovin usein :-).  Uskollinen ja lojaali.
Minni teki kaikkea innoissaan kerran. Esimerkiksi sivulle tulo ensimmäinen kerta: jalkaan tömähtäen, loistava kontakti! Nakki-nakki-pallo. Toisen kerran: kyllästyneen oloinen Minni matelee sivulle ja nostaa katseensa, josta voi lukea mitä mieltä hän on tästä jatkuvasta käskyttämisestä. Kolmas kerta: häh? Mikä sivulle? Kuka? Ja jäätävä tuijotus...
Minnin karkaamistaipumusta yritettiin karsia laumasta hylkäämis metodilla. Aiheutettiin tilanne, jonka seurauksena Minni karkasi. kun se palasi, sen eteen heitettiin kolinapurkki ja huudettiin ei!  Sitten kutsuttiin koira ystävällisellä äänellä ja palkattiin, kun se tuli. Palattiin takaisin samaa tietä, aiheutettiin tilanne, jossa Minni halusi karata, kiellettiin ja sitten odotettiin, että se tulisi perään. Minni tuli, mutta ei purkinheitto etäisyydelle. Se pysyi kauempana, mutta seurasi, kun jatkoimme matkaa eteenpäin. Menimme ladon nurkan taakse ja odotimme. Minniä ei näy, ei kuulu. Kouluttaja
päätti kurkata kulman taakse, missä koira mahtaa olla. Siinä se nökötti nurkan takana. Harjoituksen päätteeksi ongelmakoirakouluttaja totesi Minnin olevan liian fiksu omaksi hyväkseen. Myös jääkausi oli käytössä. Silloin Minni muutti asumaan noin metrin päähän ja sillä sipuli. Karkaamiseen
remmissä pitämisen lisäksi tepsi parhaiten yhdessä tekeminen. Pyörälenkit, joilla mentiin eikä meinattu. Kivet sinkoili pyörien alta ja Minni sukelsi ojaan viilentymään. Keinoluolilla ja luolakokeissa käynti, joista Minni lopuksi valioitui. Minni on ainoa koirani, jolla on titteli KVA-L :-).

Minni oli juuri täyttänyt kahdeksan, kun muutimme maalle ja silloin siitä tuli mukava, helppo kotikoira. Karkailua esiintyisi vieläkin, jos saisi mahdollisuuden. Liina ja fleksi on metsälenkillä  Nyt on ikä tuonut mukanaan uneliaisuutta sekä heikentänyt näköä ja kuuloa. Temperamenttia se ei ole miedontanut. Lauman ulkopuolisista koirista Minni ei pidä, mutta sietää niitä. Jos on sillä tuulella.

Mutta, kaiken vuosikausia tapahtuneen säätämisen ja joka asiasta neuvottelun seurauksena, meistä on tullut erottamaton pari. Kun olen yötä poissa, nukkuu Minni sohvalla. Se kulkee mukanani kotona joka paikkaan. Minnillä on "oma" paikka sohvalla. Jos se on varattu, Minni komentaa meidät pois siitä. Jollemme tottele, sillä tulee kova pisuhätä. Pakko päästä ulos. Ovella kitistään ja teputellaan. Kun nousen ylös ja astun kohti ovea kipittää Minni äkkiä sohvalle. Se varmaan pitäisi muiluttaa pois paikaltaan, mutta jos eläin on niin fiksu, että saa sinut toimimaan halunsa mukaan, eikö se ole ansainnut paikkansa ;-).

Raivostuttavan rakas Minni, onnea tänään 27.3.2015, 13v. syntymäpäivänäsi. Hyvää kuntoa ja pitkää ikää toivon sinulle! Puhuin kerran kaverini kanssa, kuinka sääli, että koirat elävät vain noin 14-16 vuotiaaksi. Samaan hengenvetoon oli pakko sanoa, että Minni elää vähintään 21 vuotiaaksi, kiusallaankin <3

Epäluuloinen syöjä ja paijauksen kouluttaja

Magnus on siitä erikoinen borderi, että se ei hotkaise ruokaansa. Se on itseasiassa epäluuloinen syöjä. Annan joka päivä koirille ruoan samassa järjestyksessä. Ensin Minnille-hotkis, sitten Xanille-superhotkis ja sitten Magnukselle-nuuhnuuh-maistis-nuuhnuuh-maistis-ok-syötävää. Magnus syö kyllä ruokansa ja varoittaa tyttöjä matalalla murinalla, jos tytöt tulevat liian lähelle "katsomaan". Eilen annoin Magnukselle ja tytöille yhdet maissilastut. Tytöt rouskaisivat ne menemään nanosekunnissa. Magnus nuuhkaisi omaansa, otti etuhampaiden kärjellä siitä varovasti kiinni, vei sen pedilleen, nuuskutti vähän lisää ja alkoi sitten rouskuttaa maissilastua. Eikä todellakaan hotkaissut sitä! Tänään oli vuorossa omena, joka on vanha tuttu. Tytöille palaset ja ne ryntäsivät tiehensä omenapalat suussaan. Magnus otti sen taas etuhampaillaan ja tiputti sen heti. Otti sen uudestaan suuhun, vei sohvalle ja nuuskutti sen läpikotaisin, ennenkuin rouskutti sen suuhunsa.

Treeninamina meillä oli ennen nakki ja lihapullat, mutta eräänä viikkona oli kolmet treenit, niin aloin miettiä Magnuksen suolansaantia. Päätin siirtyä terveellisempiin koiran namipaloihin. Voi huokaus niitä kokeiluja, ennenkuin löytyi "se" oikea, entinen Meatballs, nykyinen Bubbles. Taisi ihan ensimmäisestä palasta mennä suoraan vatsaan, ilman lattialle tiputusta. Ne saa helposti pieniksi paloiksi ja hyvillä mielin uskaltaa palkita runsaamminkin :-).

Xani on aina ollut hieman vetäytyvä tyyppi, mutta pitänyt siitä, että vatsaa hellästi paijataan. Se ei kuitenkaan kauhean usein "antaudu" paijattavaksi.  Nyt on Koirrakoirralla tahti kuitenkin muuttunut. Jouduimme lopettamaan agilityn, kun sen polvet ovat löystyneet. Ilmeisesti, kun emme enää tee niin paljoa muuta yhdessä, on seurani alkanut kelvata ;-). Xani osaa tosi taitavasti ottaa etutassullaan kiinni kädestä ja vetää sen vatsaansa vasten: noniin, paijaa! Muutama sively ja jos kehtaan vetää kättäni pois, ennenkuin masupaijauskiintiö on täysi, niin tassu nappaa kädestäni kiinni ja vie sen vatsalle. Niin hyvin on Xani minut kouluttanut, että masupaijauskiintiö tulee täyteen :-D. Tosin, minulla taitaa olla oma lehmä ojassa, sillä minusta on ihanaa että suostuu siihen ja haluaa lisää. Luksusta!