Maalaiskoirat kaupungissa

Kulunut viikko on joka ilta, perjantaita lukuunottamatta, vietetty kaupungissa.  Maanantaina olin aivan loistavalla ja inspiroivalla Lotta Vuorelan luennolla.  Se käsitteli kilpailujännitystä ja negatiivista ajattelua sekä niiden hallitsemista.  Positiivista voimaa omaan ajatteluun (joka ei kovin negatiivista muutenkaan ole) ja  työkalu, jolla päästä irti  negatiivisuudessa vellomisesta, jota harrastan yöllä sängyssä.

Tiistaina olin luvannut vetää vanhalle ryhmälleni treenit.  Ensin ajattelin, että koirat saavat olla kotona Tompan kanssa.  Kun ne niin innoissaan pyörivät jaloissa, päätin, että tulkaa vaan mukaan.  Treenit sujuivat hyvin ja lähdin iltalenkille omieni kanssa kaupunkimaisemaan.  Tai no, kokonniemen kärkeen oli ajatus mennä, mutta joku siis saattaisi tulla vastaan :-D.  Kun olimme kulkeneet vedenpuhdistamon ohi kuulin aikamoista jumputusta kärjestä ja autoja ajoi sinnepäin, niin tehtiin suunnitelman muutos yksi.  Käännyin ylöspäin vedenpuhdistamon takaa ja päätin mennä pururadalle.  Mennessämme mäkeä ylös näin mäen päällä supikoiran menevän tien yli.  Koirat eivät sitä nähneet, mutta kohdalle tultuamme haistoivat sen.  Suuri metsästäjä Minni ja hänen Oppipoikansa Magnus vauhkoontuivat tyystin.  Xani joka kulkee kaupunkilenkeillä pallo suussaan, ei ollut millänsäkään.  Käännyimme pienen matkan päästä pururadalle ja kaksi vauhkoa alkoi jo pikkaisen rauhoittua, vaikka pitikin syöksähdellä sinne tänne. 

Olin ajatellut kävellä pidemmän lenkin, mutta kun käännyin alaspäin niin joko toinen supikoira tai sama kuin aikaisemmin ylitti pururadan.  Nyt koirat kyllä huomasivat sen!  Suuri metsästäjä ja Oppipoika syösähtivät supin perään remmit pinkeinä, Pallosuu tiputti pallonsa ja alkoi syödä ruohoa.  Tehtiin suunnitelman muutos numero kaksi. Lähdimme kävelemään ylöspäin.  Minniä ja Magnusta perässä raahaten päätin, että tullaan kokonniemen isoa rinnettä pitkin alas.   Kunhan nyt vaan päästäisiin kotiin maalle, jossa villieläimet ymmärtävät pysyä piilossa  :-D.

Rinteen yläosaan tulimme ns. takakautta ja oho, onpas se jyrkkä.  Päästin Pallosuun irti.  Se alkoi heti syödä ruohoa.  Pallo lähti vierimään ja Xani syöksähti sen perään. Otti pallon kiinni, heittäytyi selälleen ja nosti etutassuillaan pallon suustaan.  Hymyillen katselin onnellista Pallosuuta ja jo vähän pohdin, että päästäisin Magnus Ihmisenmielen irti.  Rinteessä näkee tosi pitkälle. Juu, ei. Seuraavalla sekunnilla kaksi pupua lähtee aivan läheltä, ruohomättään juurelta, loikkimaan alamäkeen.  Suuri metsästäja ja Oppipoika, ei Ihmisenmieli, nykäisevät ja niin me kolme juoksimmekin aika haipakkaa viisi kuusi metriä alaspäin.  Ehdin jo ajatelle, että tästä ei hyvä heilu ja lonkkamurtuma on edessä.  Kuin ihmeen kaupalla sain ruhoni pysähtymään pystyasentoon.  Siinä sitten hetki seistiin ja vedettiin henkeä.  Jopa puput pysähtyivät katsomaan. Pallosuukin oli noussut ylempänä ja kun mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan, se alkoi syödä ruohoa.  Puput olivat oikeita kiusanhenkiä.  Ne loikkivat alaspäin noin 15-20 metriä kerrallaan, pysähtyivät ja kun olimme pienen matkan päässä, ne jatkoivat hyppelyään eteenpäin.  Ääni käheänä ja hikisenä saavuin vihdoin autolle.  Suuri metsästäja ja Oppipoika yrittivät vielä toiveikkaasti kuikuilla rinteen juurelle.  Onneksi ei ollut enää pupuja näkyvissä :-).

Keskiviikkona Magnus pääsi tuuraamaan agilitytreeneihin ja tytöt pääsivät mukaan.  Tulin paikalle vähän viimetinkaan ja lähdimme pikaiselle lämppäyslenkille ennen rataantutustumista.  Siinä pikku hölkässä pysähdellessä (city-kakkaajat iskivät jälleen), tajusin, että Xani oli hukannut pallonsa.  Lähdimme kulkemaan takaisin päin, mutta sitä ei löytynyt.  Ajattelin, että kävellään jäähdyttelylenkki samaa tietä, kyllä se jossain on.  Hyvän treenin jälkeen kävelimme rantatietä pitkin, mutta ei palloa näkynyt. Xani on hyvä hakemaan kun sitä usuttaa sanomalla "etsi-etsi, missä pallo".  Nyt kuitenkin kaupunkilainen ruoho vei voiton.  Pallo jäi kadoksiin.

Torstaisin on Pikkukoilan tokotreenit.  Tomppa toi koko köörin kaupunkiin, jotta ehtisin edes viimeiselle tunninpuolikkalle. Onneksi on ihana, avulias ja joustava mies :-).  Treenin jälkeen kävimme taas lenkillä, nyt kokonniemen kärkeen ja koirat, siis Minimii ja Magnus pulahtivat uimaan.  Uimisesta seuraa aina valtava määrä piehtaroimista, syöksähtelyä ja ravistelua.  Pallosuu oli löytänyt treenikassista tennispallon, joten se vaan kulki se suussa katsoen kahta röyhyäjää. 

Jokirannassa on ihmisiä ongella.  En ole kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota.  Kävellessämme takaisin kentälle ja autolle, eräs vanhempi mies lähti kulkemaan rannasta meitä kohti.  "Olen katsellut teitä tässä useampana iltana ja ajattelin vaan sanoa, että onpa sulla kivat koirat."  Kiitos, niin ne ovatkin <3

Tässä vielä kuvasarja edelliseltä viikolta, kun yritin ottaa niistä kivan yhteiskuvan kokonniemen paviljongilla.  Pallosuulla oli silloin vielä pallonsa...

Kaikki istuvat paikallaan, astu askeleen taaksepäin. Räps. Xanin pallo putosi.

Mun pallo!!!  Hei, sun pallo on tuolla.

                                                      

Mä haen sen!  Hyvä on sitten, mutta tulet takaisin, niin otetaan tämä kiva kuva!

                                                    

Hmmm... Ketään ei enää kiinnosta kuvaaminen ja Xani ei suostu nostamaan päätään kun sekunniksi.  Ehkä se kiva yhteiskuva otetaan joku toinen kerta :-D

Sorsia ja traktoreita

Iltakävelyllä lauman kanssa. Tuttua, meidän hiljaista metsätietä kulkiessamme katselin, että ihan kuin sorsa nököttäisi tien vieressä. Todentotta, uros sorsa istui siinä hiljaa paikallaan. Ajattelin sen olevan sairas tai jotain. Jäimme pienen matkan päähän katselemaan. Minni kokoajan silmä tarkkana, Magnus ja Xani kyllästyivät noin minuutissa ja alkoivat nyhtää ruohoa. Hetken kuluttua naaras sorsa nousi ojasta ja lähti tallustamaan pitkin tietä. He olivat selvästi asunnonhankinta puuhissa.

Herra Sorsa ehdotti pienen matkaa käveltyään, että eikös tämä olisi kiva paikka? Hän varmuuden vuoksi pulahti ojaan ja pöyhi siellä oksia. Rouvaa ei kiinnostanut, mutta Minni kyllä innostui! Hän olisi halunnut käydä hieman pöyhimässä herra Sorsan pyrstöhöyheniä. Kaksi vegetariaania nautiskeli ruohostaan ja vilkaisivat välinpitämättömästi tiellä poispäin tallustavia sorsia. Minni ei olisi halunnut vaihtaa suuntaa. Se oli sitä mieltä, että sorsapaisti olisi ollut poikaa. Minimiin toive ei toteutunut, vaan käännyimme metsään. Se hieman lohdutti matamia.

Kotiinpäin kävellessämme päätimme pyörähtää rannassa. Koirat löysivät valtavasti uusia tuoksuja heinikosta. Naapuriin on muuttanut kaksi uutta koiraa ja maalaisille se on valtava uutinen. Siinä nuuskuteltaessa pusikosta lennähti jokin lintu. Magnus oli nyt aivan intopinkeänä ja sinkaisi remmissä päähän. Noin se riista liikkuu! Vilkkaasti karkuun, ei tietä pitkin lahnustaen. Jälleen huomasin, että Minni on oikeasti kuuro, sillä koska se tutki tien toista reunaa, niin se ei edes huomannut  koko lintu-episodia.

Lorviessa kotiin ajoi kartanon isäntä traktorilla rantaan. Magnus on kuin muutkin pikkupojat ja jäi katselemaan sitä. Traktori kiinnosti pitkään, Pikkukoila päivysti verannan kulmassa ja sohvalla lähes koko illan.

Treeniä, kisoja ja lisää treeniä

Pikkukoilan kanssa ollaan nyt putkessa, treeniputkessa.  Meistä on tullut multiharrastajia, hullunkiilto silmissä ajan koiran kanssa ainakin kolmena iltana viikossa kaupunkiin.  On agilitya, tokoa ja rally-tokoa.  Kaikki niin erilaisia, mutta niin mukavia.  Magnus tuntuu nauttivan niistä kaikista.

Agilityssa olemme käyneet jo toisissa kisoissamme, nyt Purinalla.  Siellä hallin pohja kangassuikaleineen aiheutti Pikkukoilalle hetkittäisiä ajatuskatkoksia.  Mikä tuo on? -ja kepin ohitus. Huups, vähän liikaa vauhtia, huono ponnistus ja leuka tömps A:n ylösnousuun. Ja kahdellakin muulla radalla virhe kepeillä.  Keppivirheilystä suivaantuneena ajoin suoraan kisoista omalle hallille ja kas, kepit meni kuin vettä vaan.  Mitä tästä opimme? No, tietysti ilmoittauduimme heti seuraaviin meille sopiviin Purinan kisoihin!   Magnus ja minä otamme kyllä tuon alustan haltuun :-).
Treenit kotikoutsin ja vierailevan tähden kanssa ovat sujuneet mainiosti, ainakin päätellen kanssatreenaajiemme buuauksista.  Treeniryhmämme buuaa aina kun jollain menee hyvin, ettei nouse pisu päähän :-).  Ilolla menee treeneihin, kun on ihan mahtava porukka paikalla!

Tokossa Magnus on loistava luoksetulossa ja paikalla istumisessa. Seuraaminen, sivulle tulo ja muut liikkeet ovatkin sitten hakusessa.  Luulin agilityn olevan haasteellista, mutta tässäkin lajissa minulla on vaikeuksia antaa käsky ajoissa sekä palkata koira oikein, oikeassa kohdassa ja oikeaan aikaan.  Tänään treeneissä kouluttajamme Saija, huomautti, että Magnus on kouluttanut minut erinomaisesti palkaamaan sen väärästä asiasta.  Sivulla olossa, jos pidämme katsekontaktia ilman palkkaa/puhetta Magnus painuu maahan.  Minä sitten komennan sen ylös ja palkkaan istumaan nousemisesta. Niin se Pikkukoila on oppinut lypsämään namia minulta :-D.  Kumpikohan meistä on se taitavampi kouluttaja ;-).

Rally-toko!  Voi ilo ja huokaus!  Hauskaa tekemistä, mutta ne kyltit! Minulla on selkeästi vaikeuksia luetun ymmärtämisessä!  "Käännös vasemmalle"-kyltin kanssa opin, etten osaa edes kääntyä oikein, vaan kurvaan :-D.  Olemme alusta asti tehneet pikkuisia ja vähän pidempiä radanpätkiä, mutta kun ne kyltit tulevat niin nopeasti eteen. "koira eteen istumaan, oikealta ympäri ja eteenpäin" Mitä, häh? Siis, okei, koira eteen istumaan, oikealta ympäri - mikä on oikea?!?, juu tuolta noin, sitten istu...EIKU...ei istuta vaan jatketaan suoraan eteenpäin.  Toko-kouluttaja Saija vetää myös rally-tokoa.  Jos hän on vielä juhannuksena täysijärkinen minun ja Magnuksen (sekä myös Tainan ja Iitun, niih!) takia, niin hiphei!

Koirrakoirra on tehnyt uuden petausennätyksen ja onnistunut petaamaan pallonsa painavan päiväpeiton, kahden täkin ja yhden aluslakanan sisään.  Xani harrastaa pallon petausta peittojen, mattojen, pyyhkeiden tai oikeastaan minkätahansa alle. Se petaa niin voimallisesti, että siirtää jopa kevythäkkinsä touhutessaan sen sisällä ollessamme hallilla.  Ei siis senttejä, vaan metrejä!  Kerran kääntyessäni hakemaan Xania, en nähnyt koko häkkiä.  Se oli siirtynyt  hallin toiseen reunaan.  Mamman oma Poltergeist <3 

Annoion koirille punkki-tabletit.  Päädyin loppujenlopuksi Bravectoon, joka sujahti kaikille, jopa nirsolle Magnukselle herkkupalana.  Toistaiseksi mahtavalla, lähes kahden viikon kokemuksella, voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen.  Yhteensä kaksi kuollutta, näivettynyttä punkkia on ollut Xanin ja Magnuksen iholla.  Punkit on saanut rapsuttamalla irti, eli eivät ole edes kunnolla kiinnittyneet.  Käymme niin paljon metsässä ja rannassa, jossa punkit viihtyvät, että on ihme ettei niitä ole ollut enempää. 

Kevät on ollut aurinkoinen ja sateinen, yllätys-yllätys! Olemme lenkkeilleet pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä iloisesti remmit solmussa.  Minni on ollut erityisen innokas ja haluaisi lähteä myös mukaan Magnuksen treeneihin.  Kohta voi alkaa ottaakin, kun ei tarvitse nököttää kylmässä autossa.

Koirien trimmaaminen alkaa olla edessä.  Minnillä on treffit Moserin kanssa, mutta Xani ja Magnus nypitään.  Kenetköhän värväisin siihen touhuun???  Sini sanoi aikoinaan, että jos nyppii itse koiransa, niin se parantaa suhdetta koiraan.  Pöh! Minä paransin suhdettani Siniin viemällä koirani sinne huoltoon.  Nythän Sini asuu taas lähempänä...*hieroo käsiään yhteen ja kaivaa kännykkää taskusta*  :-D

Punkitonta ja aurinkoista kevättä kaikille! Kisoissa tai treeneissä nähdään :-)

Kuinka Pikkukoilasta tuli agilityhirmu

Eilen oli ensimmäinen virallinen kisapäivä Kotkassa.  Magnuksen ensimmäiset startit ja kisakirjan vahvistaminen.  Ohjaajalle tuli vatsantoiminnan lisäys silkasta jännityksestä.  Ensin mitattiin Magnuksen paras tyttöystävä Liki, joka sujahti mini raameihein mukavasti.  Sitten oli herra Mandoliinon vuoro.  "Jaahas" sanoi tuomari Elina Hannikainen, "tämä onkin isompi poika.  Oletteko harjoitelleet medihyppyjä?"  Onneksi minulla on ollut alusta asti realiteetit edessä ja medikoirana olen sitä pitänyt, joten iloisesti saatoin vastata kyllä :-) .

Lähes koko treeniryhmämme, koutsi Evitaa myöden, oli lähtenyt mukaan. Likin ja Magnuksen lisäksi starttaisi myös Iitu kaikissa lähdöissä, kun Teddy ja Fendi tekisivät vain hyppyradan. Paikanpäällä törmäsimme myös Yuukiin, joka adoptoitiin heti mukaan ryhmään.  

Rataantutustumisen jälkeen alkoi perhosten lepattelu vatsassa. Magnuksen kanssa odotellessa kuulutettiin meidät aivan liian pian radalle.  Kääk!  Sitten olikin jotain häikkää keinun kanssa ja pyörimme lähtöalueella.  Siinä hyöriessämme Magnus huomasi lähtöalueen reunalla olevien ihmisten sylissä olevat koirat ja nehän alkoivat kiinnostaa.  Piti oikein tehdä töitä, saadakseni huomion pidettyä itsessäni, kun lähtöalueella ei saa käyttää lelua tai namia. Vihdoin tuomari viheltää pilliin.  Sydän pomputtaa..."Istu!"  -mitään ei tapahdu...askel koti koiraa "IStu!" - ei mitään, "ISTU!" -ei mitään.  Kunnon kouluttajana en vie käskyä loppuun vaan ajattelen, että seiso sitten.  Tuomari oli alkupuhuttelussa varoittanut liiasta viivyttelystä lähtöalueella ja Magnusta selkeästi kiinnostivat koirat selän takana.  "Odota"-käsky sentään toimi :-).

Kun Magnus lähti tekemään rataa, hiekka vaan pölisi.  Suunnittelemani ohjaukset olivat aivan liian löysiä, siitä syystä valuminen valssissa ja herra pölähti renkaan läpi, tulos HYL. Kepeillä oma ohjausvirhe. Koiran vauhti ja asenne olivat aivan eri kuin treeneissä.  Tämä Magnus tiesi, että nyt ollaan oikeissa hommissa!

A agility rata, tulos hyl

B-rataan tutustuessa tajusin, että nyt on eri koira kun kotona.  Ohjaukset muutin hieman napakoimmiksi ja jouduin hieman ottamaan istu-maahan-sulkeisia veryttelyssä.  Herra Magnus oli niin svääreissä kaikesta hulinasta ja haluista sekä tunnelmasta.  B-rata sujuikin mallikkaasti, kunnes Mandoliino bongasi ratahenkilön, joka katsoi häntä. Siitä tuli esteenkierto ja se aiheutti myös koutsi-kuvaaja-Evitassa paniikkinappulan painalluksen, joten video on kahdessa pätkässä ;-).  Itse rataan olen muuten tyytyväinen.  Siltä tuli vain kaksi tulosta. Iitu, Magnuksen toiseksi paras tyttöystävä voitti.  Isosta kaarroksesta huolimatta, hävisimme vain sekunnin.  (y) Palkintojen jaossa tuomari Elina Hannikaisen sanat:  Hieno ratoja teillä, vain pientä viimeistelyä vielä, piristivät päivää, treeni- ja seurakaveriden menestyksen lisäksi.

B-rata, alku tuolos 5, sij.2

B-radan loppu

Hyppyradan alku-siksak aiheutti pientä pään vaivaa. Miten viedä kuumaa koiraa, kun ei itse ehdi sen mukaan?  Tehdäkö kökkövalssi vai jotain muuta, jotta ehtisi keppien oikealle puolelle jatkoa varten?  Magnuksen kepit ovat melko epävarmat vielä erilaisten manööverien suhteen, kun se on oppinut ne vasta muutama kuukausi sitten. Päätin tehdä rohkeutta vaativan ratkaisun ja tehdä jotain muuta: törkkäysvalssi kakkoselle ja sokkari kolmosen ja nelosen väliin, niin avot, olisin keppien oikealla puolella. Vähäön olin myöhässä, mutta onnistuin!  Kepeillä näkyi Magnuksen kokemattomuus ja lisävauhti, mutta ei se mitään.  Tästä radasta tykkäsin eniten :-) .

                                                     Hypärin neljän hypyn suora koiran vinkkelistä


Hyppyrata, tulos 5, sij.6

Mitä muuta?  Hiljaisesta pikkukoilasta tuli ähkivä, kiljuva, kitisevä, radalla välillä jopa haukkuva agilitykoira.  Toivoisin saavani sen kisamoodiin ja vauhtiin myös treeneissä. Oli aivan uutta nähdä herra Magnus moisessa tilassa! Muuten täytyy alkaa treenata kisoissa :-).  Kiitos kisakavereille!  Mitäs muille sitten kävi? Likille luva, Iitulle myös ja Yuukille kaksi.  Teddylle hyvä hyl ja Fendille vitonen.  Mutta hienosti me kaikki vedettiin!  Odota vaan agilitymaailma, nyt me tullaan!

Palkintojen jaossa tuomari Elina Hannikaisen sanat:  Hieno ratoja teillä, vain pientä viimeistelyä vielä, piristivät päivää, treeni- ja seurakaveriden menestyksen lisäksi.

Treenejä ja NE ensimmäiset kisat

Jännitys kohoaa Pikkukoilan emännän maailmassa.  Olemme ilmoittautuneet ensimmäisiin agilitykilpailuihimme!!!  Kotkan iltakisoissa 20.4. korkkaamme viralliset startit. Kääk!!!  Mukavaa on, että lähes koko treeniryhmämme aloittaa sieltä kilpailemisen.  Koutsimme Evita tulee onneksi/valitettavasti mukaan.  Palaute tulee suoraan ja tarvitaanhan kisoissa järjen ääntä :-). Pikkukoila ei ole asiasta moksiskaan, sehän vaan saa tehdä sitä mistä tykkää sen kanssa josta tykkää.  En itsekään ymmärrä miksi niin hermoilen, minulla on koira, joka tekee kontaktit (!), pujottelee ja kuuntelee (!).  Mandoliino <3

Treenit ovat sujuneet vallan mainiosti ja maanantain treeneissä tehtiin 27 esteen rata kolme kertaa kisanomaisesti.  Magnus jaksoi vielä viimeiselläkin kerralla tehdä kontaktit huolella.  Tosin paras tulos oli 5, johtuen ohjaajan "vatsalaukunkiertymästä".  Mia tosin vakuutti kysessä olevan jumissa oleva pieru.  Vatsallaan maaten, matoliikettä tehden se kuulemma lähtisi liikkeelle.  Matoliikkeeni sai tosin enemmän naurua kuin pierua aikaiseksi.

Elämä kulkee muuten rauhallisia, mukavia uomiaan pitkin.  Xani pääsi viikonloppuna Magnuksen följyssä agiliitämään ja oli oma kuriton "älä huoli, kyllä minä tiedän" - asenteella menevä juna.  Xani ei ole ollut innostunut lähtemään mukaan, kun ollaan Magnuksen kanssa käyty treeneissä, joten oli iso ilo nähdä sen riemuitsevan höntsäilystä.  Sitä se saa nyt pää-asiassa olla. Fyssarilla huomattiin Xanin polvien löystyneen, joten matalilla hypyillä ja piiiitkillä kaarroksilla mennään.  Omaksi iloksi ja huviksi. Vieläkin puomin kontaktilla suusta valahti kuolaheijari, kohta tulee namia :-).

Minni on piristynyt kevään myötä ja vaikka se vielä nukkuukin kovin paljon, niin uutta virtaa on valo tuonut mukanaan. Sen kuulo on heikentynyt, sillä ruoan annosteleminen ei tuo sitä sohvalta keittiöön.  Mutta jotain sentään se kuulee: autojen ohi ajaminen aiheuttaa pihalla, tarhan nurkassa, tasajalkapompuin varustetun haukkumisen.  Uusi tyyli on ulotettu myös naapurin postinhakuun, satunnaisiin ohikulkijoihin ja varsinkin rakkaimmille vihollisille, naapuruston muille koirille. Ärsyttävä piirre, jonka pyrimme eliminoimaan, mutta se on osoittautunut entistä hankalammaksi juuri kuulon heikkenemisen takia.  Viittilöimällä ja taputuksilla vielä pärjätään, mutta tämän itsenäisen muorin vapaanajuoksemiset on juostu.

Nyt nautiskelemme kevään tulosta, sinivuokoista, leskenlehdistä, ensimmäisistä kimalaisista ja kärpäsistä sekä ensimmäisestä punkista.  No, ei siitä kyllä iloittu, jos rehellisiä ollaan. Pohdintaan jää, millä eväin lähdetään punkkien karkoitukseen tänä vuonna. Olisikohan rokotteen paikka, kun niskaan laitettavat nesteet aiheuttavat pahan ihoreaktion.

Palalillaan ensiviikolla kisojen jälkimaininkeihin :-)

Elämäni koira, suuri persoona, Minni 13 v

Aamu töissä 13 vuotta sitten. Sini soittaa.
"Moi, olit ajatellut ottaa nartun Ossin ja Purtsin seuraksi."
Minä: "Joo"
"Meille syntyi Alisalle viime yönä pentue, jossa on yksi narttu. Ajattelin sijoittaa sen. Olisitko kiinnostunut?"
"Joo"
"Pitääkö sun kysyä sun mieheltä?"
"Ei"
Tässä kaikessa ytimekkyydessään keskustelu entisen kasvattajani, nykyisen rakkaan ystäväni, Sini Lindroosin kanssa. Siitä se sitten lähti. Toukokuun lopussa muutti meille Flagstones Simply The Best
aka Minni Irmeli Hopea, Minimii, Ministeri, Murmeli, Minimummu.

Minni oli ihan pikkupennusta noin kahdeksanvuotiaaksi todella haastava. Ärsyttävän älykäs. Inhottavan itsepäinen. Raivostuttavan itsenäinen. Kuitenkin ylimaallisen rakastava, kun niin halusi. Äärimmäisen tottelevainen, kun sille sopii.  Ei siis kovin usein :-).  Uskollinen ja lojaali.
Minni teki kaikkea innoissaan kerran. Esimerkiksi sivulle tulo ensimmäinen kerta: jalkaan tömähtäen, loistava kontakti! Nakki-nakki-pallo. Toisen kerran: kyllästyneen oloinen Minni matelee sivulle ja nostaa katseensa, josta voi lukea mitä mieltä hän on tästä jatkuvasta käskyttämisestä. Kolmas kerta: häh? Mikä sivulle? Kuka? Ja jäätävä tuijotus...
Minnin karkaamistaipumusta yritettiin karsia laumasta hylkäämis metodilla. Aiheutettiin tilanne, jonka seurauksena Minni karkasi. kun se palasi, sen eteen heitettiin kolinapurkki ja huudettiin ei!  Sitten kutsuttiin koira ystävällisellä äänellä ja palkattiin, kun se tuli. Palattiin takaisin samaa tietä, aiheutettiin tilanne, jossa Minni halusi karata, kiellettiin ja sitten odotettiin, että se tulisi perään. Minni tuli, mutta ei purkinheitto etäisyydelle. Se pysyi kauempana, mutta seurasi, kun jatkoimme matkaa eteenpäin. Menimme ladon nurkan taakse ja odotimme. Minniä ei näy, ei kuulu. Kouluttaja
päätti kurkata kulman taakse, missä koira mahtaa olla. Siinä se nökötti nurkan takana. Harjoituksen päätteeksi ongelmakoirakouluttaja totesi Minnin olevan liian fiksu omaksi hyväkseen. Myös jääkausi oli käytössä. Silloin Minni muutti asumaan noin metrin päähän ja sillä sipuli. Karkaamiseen
remmissä pitämisen lisäksi tepsi parhaiten yhdessä tekeminen. Pyörälenkit, joilla mentiin eikä meinattu. Kivet sinkoili pyörien alta ja Minni sukelsi ojaan viilentymään. Keinoluolilla ja luolakokeissa käynti, joista Minni lopuksi valioitui. Minni on ainoa koirani, jolla on titteli KVA-L :-).

Minni oli juuri täyttänyt kahdeksan, kun muutimme maalle ja silloin siitä tuli mukava, helppo kotikoira. Karkailua esiintyisi vieläkin, jos saisi mahdollisuuden. Liina ja fleksi on metsälenkillä  Nyt on ikä tuonut mukanaan uneliaisuutta sekä heikentänyt näköä ja kuuloa. Temperamenttia se ei ole miedontanut. Lauman ulkopuolisista koirista Minni ei pidä, mutta sietää niitä. Jos on sillä tuulella.

Mutta, kaiken vuosikausia tapahtuneen säätämisen ja joka asiasta neuvottelun seurauksena, meistä on tullut erottamaton pari. Kun olen yötä poissa, nukkuu Minni sohvalla. Se kulkee mukanani kotona joka paikkaan. Minnillä on "oma" paikka sohvalla. Jos se on varattu, Minni komentaa meidät pois siitä. Jollemme tottele, sillä tulee kova pisuhätä. Pakko päästä ulos. Ovella kitistään ja teputellaan. Kun nousen ylös ja astun kohti ovea kipittää Minni äkkiä sohvalle. Se varmaan pitäisi muiluttaa pois paikaltaan, mutta jos eläin on niin fiksu, että saa sinut toimimaan halunsa mukaan, eikö se ole ansainnut paikkansa ;-).

Raivostuttavan rakas Minni, onnea tänään 27.3.2015, 13v. syntymäpäivänäsi. Hyvää kuntoa ja pitkää ikää toivon sinulle! Puhuin kerran kaverini kanssa, kuinka sääli, että koirat elävät vain noin 14-16 vuotiaaksi. Samaan hengenvetoon oli pakko sanoa, että Minni elää vähintään 21 vuotiaaksi, kiusallaankin <3

Epäluuloinen syöjä ja paijauksen kouluttaja

Magnus on siitä erikoinen borderi, että se ei hotkaise ruokaansa. Se on itseasiassa epäluuloinen syöjä. Annan joka päivä koirille ruoan samassa järjestyksessä. Ensin Minnille-hotkis, sitten Xanille-superhotkis ja sitten Magnukselle-nuuhnuuh-maistis-nuuhnuuh-maistis-ok-syötävää. Magnus syö kyllä ruokansa ja varoittaa tyttöjä matalalla murinalla, jos tytöt tulevat liian lähelle "katsomaan". Eilen annoin Magnukselle ja tytöille yhdet maissilastut. Tytöt rouskaisivat ne menemään nanosekunnissa. Magnus nuuhkaisi omaansa, otti etuhampaiden kärjellä siitä varovasti kiinni, vei sen pedilleen, nuuskutti vähän lisää ja alkoi sitten rouskuttaa maissilastua. Eikä todellakaan hotkaissut sitä! Tänään oli vuorossa omena, joka on vanha tuttu. Tytöille palaset ja ne ryntäsivät tiehensä omenapalat suussaan. Magnus otti sen taas etuhampaillaan ja tiputti sen heti. Otti sen uudestaan suuhun, vei sohvalle ja nuuskutti sen läpikotaisin, ennenkuin rouskutti sen suuhunsa.

Treeninamina meillä oli ennen nakki ja lihapullat, mutta eräänä viikkona oli kolmet treenit, niin aloin miettiä Magnuksen suolansaantia. Päätin siirtyä terveellisempiin koiran namipaloihin. Voi huokaus niitä kokeiluja, ennenkuin löytyi "se" oikea, entinen Meatballs, nykyinen Bubbles. Taisi ihan ensimmäisestä palasta mennä suoraan vatsaan, ilman lattialle tiputusta. Ne saa helposti pieniksi paloiksi ja hyvillä mielin uskaltaa palkita runsaamminkin :-).

Xani on aina ollut hieman vetäytyvä tyyppi, mutta pitänyt siitä, että vatsaa hellästi paijataan. Se ei kuitenkaan kauhean usein "antaudu" paijattavaksi.  Nyt on Koirrakoirralla tahti kuitenkin muuttunut. Jouduimme lopettamaan agilityn, kun sen polvet ovat löystyneet. Ilmeisesti, kun emme enää tee niin paljoa muuta yhdessä, on seurani alkanut kelvata ;-). Xani osaa tosi taitavasti ottaa etutassullaan kiinni kädestä ja vetää sen vatsaansa vasten: noniin, paijaa! Muutama sively ja jos kehtaan vetää kättäni pois, ennenkuin masupaijauskiintiö on täysi, niin tassu nappaa kädestäni kiinni ja vie sen vatsalle. Niin hyvin on Xani minut kouluttanut, että masupaijauskiintiö tulee täyteen :-D. Tosin, minulla taitaa olla oma lehmä ojassa, sillä minusta on ihanaa että suostuu siihen ja haluaa lisää. Luksusta!

Lonkkakuvia ja epistelyä

Maanantaina Magnus kävi lonkkakuvissa. Samalla kuvattiin myös selkä ja kyynärät.  Herra oli hieman virkeämpää sorttia eikä olisi tahtonut rauhoittua ollenkaan. Kun vihdoin kuvat saatiin tältä säpsyltä otettua, niin herääminen oli hankalaa. Pienessä hönössä mentiin iltaan asti. Minun stressinsietoni ja sydämen sykkeeni oli tuona aikana kovassa testissä. Selvisin niistä tyydyttävästi... Alustavasti kuvat näyttivät yhtä hyviltä, kuin Magnuksen ulkopuolikin. Nyt odotellaan Kennelliitosta loppulausuntoa. 

Keskiviikkona vein auton huoltoon ja Tompan joustavuuden ansiosta pääsin kuin pääsinkin osallistumaan Porskin SM-ryhmän järjestämiin epiksiin, kun hän toi Magnuksen kaupunkiin.  Tomppa suostui jäämään hallille ja vielä kuvaamaankin ratamme. Osallistuimme kilpailevien luokkaan ja otin kaksi starttia. Omat odotukset olivat korkealla sillä Magnus on reipas ja kuuliainen koira. 

Merja P. oli tehnyt sopivan haastavan radan, joka oli kaikentasoisten suoritettavissa. Neljä ensimmäistä estettä meni hyvin ja sitten Magnus alkoi kaarrattaa katsellen aivan muualle radalla. Piiiiiitkän kaarroksen seurauksena se hyppäsi vitoshypyn väärinpäin. No ei se mitään, jatketaan. Hyvä A:n kontakti, hyppy ja paluu A:n vieressä oleville kepeille. Ai, ei... Taas piiitkä kaarros, ylimääräinen hyppy ja ihan tyydyttävät kepit taas edetään vauhdikkaasti eteenpäin ja minä peitän tehokkaasti takaa kierrettäväksi tarkoitetun hypyn siivekkeen ja Mandoliino sinkoaa seuraavalle hypylle. No, sen jälkeen on vaan puomi ja loppusuora. Ne ei voi mennä pieleen. Voi ei ja kyllä voi. Puomin alastulo oli ok, mutta jo sieltä Hessu Hopo otti katsekontaktia yleisöön ja ohitti viimeisen hypyn. Voi huokaus ja nolous.

Kavereilta tuli kommentteja kurittomasta koirasta ja sitä Magnus ei normaalisti ole. Toisella radalla päätin sitten tsempata ja korotin ääntäni. Ensimmäinen hylkäys aivan samassa paikassa ja samalla tavalla kuin ensimmäisellä radalla. Onnittelin itseäni, etten muuttanut ohjausta millään lailla. Samalla muistutin Magnusta, joka ei ollut reagoinut huutooni millään lailla, että nyt ollaan hommissa. Huono A:n alastulo, A uudestaan ja hyvä alastulo. Nyt se kääntyi hypyn jälkeen kepeille, mutta ensimmäisestä välistä sinkosi suoraan putkeen. Huokaus!!! Takaisin kepeille ja mentiinkin sitten loput radasta melko hyvin. 

Radat jäivät sen verran harmittamaan, että torstai aamuna palasin rikospaikalle. Tein radan ensin Xanin kanssa, joka oli aivan kone. Hetki leikkiä ja sitten kokeilin vitosen hypylle valssin sijaan sokkaria ja taas sujui.  Olin iloinen ja tyytyväinen.  Hieman skeptisenä hain Magnuksen ja ensin tein radan samoilla ohjausvalinnoilla kuin edellisenä iltana ja ukkonen teki radan nollana läpi! Tosin se sisälsi muutamia "valuvia" kohtia. Sitten toinen yritys hieman muokatuilla ohjausvalinnoilla ja niin tehtiin nollarata tiukemmilla käännöksillä. Näitä ratoja ei sitten ollut kukaan, edes kamera todistamassa. Mutta tämä kokemus sisälsi kuitenkin oivalluksen. Magnus on tottunut vain "omaan" treeniryhmäänsä ja meidän yksinäisiin treeneihin. Kun paikalla oli paljon vieraita koiria ja ihmisiä, niin pikkukoilan päässä tapahtui selkeää häkeltymistä ja vääriin asioihin keskittymistä. Nyt ennen ensimmäistä starttia haetaan kokemusta vieraista paikoista ja erilaisista treeneistä sekä epiksistä!

Kaikenkaikkiaan hyvä ja tyytyväinen mieli, että Magnus ei välttämättä ole kuriton ;-) vaan ainostaan hieman kokematon. Minni-mummukin oli mukana tehtiin taas putkea namipalkalla. Luulisi, että niin ahne koira alkaisi tarjoamaan putkeen menoa muutaman kerran jälkeen, mutta ei. En mene, ellet käske, herkkuhan on täällä ulkopuolella!

Treenin jälkeen kävimme lenkillä jäähdyttelemässä. Magnuksen remmi jää usein sen jalkojen väliin. Se johtuu hieman loikkivasta kävelytyylistä. Pari kertaa komensin Magnusta pysähtymään ja kerran remmi irtosi kädestäni ja herra viiletti eteenpäin aika haipakkaa. Huusin seis!, se pysähtyi, seisoi hienosti hievahtamatta paikoillaan. Palkkasin sen namilla. Pari kertaa jouduin pyytämään pikkukoilaa pysähtymään, jotta saisin remmin pois jalkojen välistä. Minni oli huomannut palkkauksen ja joka kerta kun sanoin seis se ryntäsi eteeni tönöttämään. Kun en ymmärtänyt sitä ensin palkata, niin toisella kerralla se hyppäsi jalkaani vasten ja tökkäsi namitaskua. "Anna!"  oli Minimiin käsky. Kuten aikaisemmin olen kertonut, niin Minni on minut hyvin kouluttanut ja kuuliaisesti annoin Madamelle herkun, mutta vasta seuraavan pysähdyksen yhteydessä :-).

Treeniä ja vierihoitoa

Olin sopinut Pikkukoilan parhaimman tyttöystävän, Likin, omistajan kanssa yhteistreenistä aamupäivällä. Lähdimme liikkeelle koko konkkaronkka. Kun tulimme hallille vein häkit käytävälle valmiiksi: Minnille metallihäkki, Xanille kevythäkki ja Magnukselle lentoboksi. Tehtiin lämmittelylenkki Mian sekä Likin ja Papun kanssa hyvässä säässä ilman räntäsadetta. Sitten hallille, jotta saadaan hiki lentämään eli häkkien kasaus.

Magnuksen boksista otettiin herkku- ja lelukassi pois ja tuupattiin Minni sinne. Sitten metallihäkin  kasaus - no problem, mutta Magnus ja Xani keksivät, että namipurkin kansi oli auennut. Namit aiheuttivat semihässäkän, kun kaksi innokasta, nälkää näkevää koiraa poistettiin kassista. Minnin siirto metallihäkkiin, Magnus boksiinsa ja sitten Xanin uuden kevythäkin kimppuun. Kun se vihdoin oli kasassa, olikin jo sen verran lämmin, että deodorantti alkoi pettää.

Putki-kontakti erottelua ja keppejä radan osana. Magnus kesti jopa vedätystä kepeillä! Jee, iso ilo! Treenit menivän hyvin sekä Xanilla että Magnuksella, otin Minnin metallihäkistä ja rehvakkaasti mentiin namien kanssa putken luo. Ensimmäinen kerta - kevyt laukka, namia palkaksi. Toinen kerta - kevyt ravi, namia palkaksi. Kolmas kerta - hidas köpököpö ja ulos tuli kyrsiintyneen näköinen Minni. Heitin sille vinkulelun palkaksi ja sain halveksivan katseen ja "bouwoun" suomennettuna "namia ja sassiin". Niin hyvin Minni on minut kouluttanut, että namia tuli. Tehtiin sitten vielä, jotta Miakin näkisi, putki kahteen kertaan köpö vauhdilla, nami palkalla ja vain yhdellä ohituksella.

Sitten vielä hetki Pikkukoilan kanssa tokoa. Joskus on vaan päiviä jolloin ei jaksa miettiä ja jolloin kaikki on ihan "mä en älyy"-juttuja. Tänään oli sellainen päivä, mutta saatiin kuitenkin neuvoja seuraamiseen pienen koiran ohjaajalta. Kiitos Mia!

Kotiinlähtö on hallille tulo, mutta toisinpäin. Vein ensin koirat autolle ja lähdin hakemaan häkkejä.
Koirat alkoivat tuttuun tapaan ulvoa ja haukkua perääni. Paikalle tullut Mia napautti auton ikkunaa ja kielsi, jolloin Xani ja Magnus hiljenivät. Minni sensijaan alkoi huudella hävyttömyyksiä Mialle. Irti
meidän autosta, senkin sabotööri!

Jäähdyttelylenkillä oma vointi alkoi tuntua huteralta. Kotiin päästyämme käväisin suihkussa ja painuin I-Padin kanssa sänkyyn. Yksi jakso House of Cardsia ja olin unten mailla. Heräsin ja sitten olikin Buranan paikka. Päänsärkyä ja lämpöä, plääs. Koirat muuttuvat heti, kun olen sairas. Ei raisuja leikkejä eikä riekkumista vaan kaikki makoilevat ympärilläni. Mieluiten kiinni minussa. Rakkaat kuumavesipulloni. Lämmön noustessa se tuntui ihanalta, sen lähtiessä laskuun ahdistavalta. Yritin ensin työntää niitä kauemmaksi. Miten on mahdollista, että alle 9 kg koira painaa rentona noin 50 kg? Kun yritin siirtää Minniä nostamalla, se oli ainakin 150cm pitkä. Se vain venyi ja venyi, mutta jalat eivät irronneet patjasta.

Nyt olemme linnoittautuneet sohvalle ja toivon, että huomenna kaikki on paremmin!

Keitä me oikein ollaan?

Elämääni on aina kuulunut koiria. Saksanpaimenkoiria ja borderterriereitä, mutta borderit veivät sydämeni ja ilmeisesti myös järkeni, sillä niitä minulla on ollut 80-luvulta alkaen. Parhaimmillaan tai pahimmillaan viisi kerrallaan. Mahtavia persoonia ja suuria opettajia, ärsyttäviä yksilöitä ja kurittomia rakkikoiria, mutta kaikki kuitenkin rakkaita.

Perheeseeni kuuluu maailman kiltein ja kärsivällisin mies, Tomppa ja kolme borderterrieriä: Minni, Xani ja Magnus, unohtamatta jo pesästä lentänyttä ihmislasta, Lindaa, joka saattaa joskus vilahtaa tekstissä.  Koirat elävät kanssamme kaikissa arkipäivän tilanteissa.  Ehkä liiankin kaikessa sillä ne myös nukkuvat sängyssämme, istuvat ruokapöydässä (eivät kylläkään syö pöydässä tai pöydältä), valtaavat sohvan eikä vessaankaan pääse yksin, ellei laita suihkua päälle.  Siitä ne kaikki ovat samaa mieltä: suihku on saatanasta.

Minni (Minimii) on taloutemme itseoikeutettu valtiatar, jotain kuningattaren ja jumalan välistä 😉.  Hän johtaa meitä kuolevaisia rauhallisella, mutta määrätietoisella otteella, betoniporsaan vakaudella. Minni täyttää muutaman viikon päästä 13 vuotta. Sen huumori kestää kotiväen toilailut, mutta naapurit ja vieraat saavat kyllä tietää kuka määrää. Ärhäkän ja kärttyisen kuvan antava Minni, on kuitenkin läheisiään suurella sydämellä rakastava ja painavalla kielellä nuoleva Suuri Persoona ❤️.

Xani (Koirrrakoirrra) täytti vuoden vaihteessa kahdeksan vuotta. Se on varautunut eikä pidä  vieraista ihmisistä, lapsista, Magnuksesta, Minnin petaamisesta. Se rakastaa meitä, Lindaa ja Joonasta, leluja erityisesti treenipalloa. Se rakastaa juosta Magnuksen kanssa pihalla toisiaan jahdaten. Se sietää Magnuksen lähentelyn, kun käydään sohvalle pötköttämään. Xani on pehmo koviksen vaatteissa. Se ei haasta muita koiria ja on aivan mahtava matkakaveri ja kisakumppani ❤️.  Xanin kanssa harrastetaan omaksi iloksemme agilitya kolmosluokassa. Se saa pikkuhiljaa jäädä eläkkeelle, vaikkei ikä näy muuten, kuin harmaissa karvoissa. Medi-luokan hypyt ovat tälle rajatapaukselle (35,1cm) sen verran korkeat, että parempi vetäytyä pikkuhiljaa, kun vielä on terve 😊.

                                                                                                                                                                                                                                                      

Magnus (Pikkukoila) täytti juuri kaksi. Se on aivan hurmaava, maailmaa syleilevä ilopilleri. Se antaa Xanin ärhentelyn valua kuin vesi hanhen selästä ja heittäytyy sen viereen Hessu Hopomaisella aseistariisuvalla asenteella.  Magnuksen kanssa harrastan agilitya ja tokoa, olemme myös doboilleet ja rally-tokon alkeiskurssi on tulossa. Se on sosiaalinen, eikä haasta muita koiria.  Magnuksen mielestä parasta on olla ja tehdä yhdessä. Se magnustaa mammaa. Mitä magnustaminen on, kysyt sinä. Siinä hypätään syliin, otetaan tassuilla tukeva ote kaulasta ja nuollaan nenää ja ehkä ihan vähän hampailla nyrhitään nenänpäätä. Magnus rakastaa leluja, sukkia ja sähköjohtoja. Se osaa avata ovia, joten päivisin se asustaa kahvattoman oven takana 😉.  Minun on vaikea puhua Magnukselle lässyttämättä, mutta teen sen ylpeydellä 😊. Magnus ihmisenmieli ❤️.

Minä olen kohta 52 vuotias tätiliitäjä ja tämä blogi kertoo meistä ja arkipäivistämme.