"Moi, olit ajatellut ottaa nartun Ossin ja Purtsin seuraksi."
Minä: "Joo"
"Meille syntyi Alisalle viime yönä pentue, jossa on yksi narttu. Ajattelin sijoittaa sen. Olisitko kiinnostunut?"
"Joo"
"Pitääkö sun kysyä sun mieheltä?"
"Ei"
Tässä kaikessa ytimekkyydessään keskustelu entisen kasvattajani, nykyisen rakkaan ystäväni, Sini Lindroosin kanssa. Siitä se sitten lähti. Toukokuun lopussa muutti meille Flagstones Simply The Best
aka Minni Irmeli Hopea, Minimii, Ministeri, Murmeli, Minimummu.
Minni oli ihan pikkupennusta noin kahdeksanvuotiaaksi todella haastava. Ärsyttävän älykäs. Inhottavan itsepäinen. Raivostuttavan itsenäinen. Kuitenkin ylimaallisen rakastava, kun niin halusi. Äärimmäisen tottelevainen, kun sille sopii. Ei siis kovin usein :-). Uskollinen ja lojaali.
Minni teki kaikkea innoissaan kerran. Esimerkiksi sivulle tulo ensimmäinen kerta: jalkaan tömähtäen, loistava kontakti! Nakki-nakki-pallo. Toisen kerran: kyllästyneen oloinen Minni matelee sivulle ja nostaa katseensa, josta voi lukea mitä mieltä hän on tästä jatkuvasta käskyttämisestä. Kolmas kerta: häh? Mikä sivulle? Kuka? Ja jäätävä tuijotus...
Minnin karkaamistaipumusta yritettiin karsia laumasta hylkäämis metodilla. Aiheutettiin tilanne, jonka seurauksena Minni karkasi. kun se palasi, sen eteen heitettiin kolinapurkki ja huudettiin ei! Sitten kutsuttiin koira ystävällisellä äänellä ja palkattiin, kun se tuli. Palattiin takaisin samaa tietä, aiheutettiin tilanne, jossa Minni halusi karata, kiellettiin ja sitten odotettiin, että se tulisi perään. Minni tuli, mutta ei purkinheitto etäisyydelle. Se pysyi kauempana, mutta seurasi, kun jatkoimme matkaa eteenpäin. Menimme ladon nurkan taakse ja odotimme. Minniä ei näy, ei kuulu. Kouluttaja
päätti kurkata kulman taakse, missä koira mahtaa olla. Siinä se nökötti nurkan takana. Harjoituksen päätteeksi ongelmakoirakouluttaja totesi Minnin olevan liian fiksu omaksi hyväkseen. Myös jääkausi oli käytössä. Silloin Minni muutti asumaan noin metrin päähän ja sillä sipuli. Karkaamiseen
remmissä pitämisen lisäksi tepsi parhaiten yhdessä tekeminen. Pyörälenkit, joilla mentiin eikä meinattu. Kivet sinkoili pyörien alta ja Minni sukelsi ojaan viilentymään. Keinoluolilla ja luolakokeissa käynti, joista Minni lopuksi valioitui. Minni on ainoa koirani, jolla on titteli KVA-L :-).
Minni oli juuri täyttänyt kahdeksan, kun muutimme maalle ja silloin siitä tuli mukava, helppo kotikoira. Karkailua esiintyisi vieläkin, jos saisi mahdollisuuden. Liina ja fleksi on metsälenkillä Nyt on ikä tuonut mukanaan uneliaisuutta sekä heikentänyt näköä ja kuuloa. Temperamenttia se ei ole miedontanut. Lauman ulkopuolisista koirista Minni ei pidä, mutta sietää niitä. Jos on sillä tuulella.
Mutta, kaiken vuosikausia tapahtuneen säätämisen ja joka asiasta neuvottelun seurauksena, meistä on tullut erottamaton pari. Kun olen yötä poissa, nukkuu Minni sohvalla. Se kulkee mukanani kotona joka paikkaan. Minnillä on "oma" paikka sohvalla. Jos se on varattu, Minni komentaa meidät pois siitä. Jollemme tottele, sillä tulee kova pisuhätä. Pakko päästä ulos. Ovella kitistään ja teputellaan. Kun nousen ylös ja astun kohti ovea kipittää Minni äkkiä sohvalle. Se varmaan pitäisi muiluttaa pois paikaltaan, mutta jos eläin on niin fiksu, että saa sinut toimimaan halunsa mukaan, eikö se ole ansainnut paikkansa ;-).
Raivostuttavan rakas Minni, onnea tänään 27.3.2015, 13v. syntymäpäivänäsi. Hyvää kuntoa ja pitkää ikää toivon sinulle! Puhuin kerran kaverini kanssa, kuinka sääli, että koirat elävät vain noin 14-16 vuotiaaksi. Samaan hengenvetoon oli pakko sanoa, että Minni elää vähintään 21 vuotiaaksi, kiusallaankin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti