maanantai 2. maaliskuuta 2015

Keitä me oikein ollaan?

Elämääni on aina kuulunut koiria. Saksanpaimenkoiria ja borderterriereitä, mutta borderit veivät sydämeni ja ilmeisesti myös järkeni, sillä niitä minulla on ollut 80-luvulta alkaen. Parhaimmillaan tai pahimmillaan viisi kerrallaan. Mahtavia persoonia ja suuria opettajia, ärsyttäviä yksilöitä ja kurittomia rakkikoiria, mutta kaikki kuitenkin rakkaita.

Perheeseeni kuuluu maailman kiltein ja kärsivällisin mies, Tomppa ja kolme borderterrieriä: Minni, Xani ja Magnus, unohtamatta jo pesästä lentänyttä ihmislasta, Lindaa, joka saattaa joskus vilahtaa tekstissä.  Koirat elävät kanssamme kaikissa arkipäivän tilanteissa.  Ehkä liiankin kaikessa sillä ne myös nukkuvat sängyssämme, istuvat ruokapöydässä (eivät kylläkään syö pöydässä tai pöydältä), valtaavat sohvan eikä vessaankaan pääse yksin, ellei laita suihkua päälle.  Siitä ne kaikki ovat samaa mieltä: suihku on saatanasta.

Minni (Minimii) on taloutemme itseoikeutettu valtiatar, jotain kuningattaren ja jumalan välistä 😉.  Hän johtaa meitä kuolevaisia rauhallisella, mutta määrätietoisella otteella, betoniporsaan vakaudella. Minni täyttää muutaman viikon päästä 13 vuotta. Sen huumori kestää kotiväen toilailut, mutta naapurit ja vieraat saavat kyllä tietää kuka määrää. Ärhäkän ja kärttyisen kuvan antava Minni, on kuitenkin läheisiään suurella sydämellä rakastava ja painavalla kielellä nuoleva Suuri Persoona ❤️.





Xani (Koirrrakoirrra) täytti vuoden vaihteessa kahdeksan vuotta. Se on varautunut eikä pidä  vieraista ihmisistä, lapsista, Magnuksesta, Minnin petaamisesta. Se rakastaa meitä, Lindaa ja Joonasta, leluja erityisesti treenipalloa. Se rakastaa juosta Magnuksen kanssa pihalla toisiaan jahdaten. Se sietää Magnuksen lähentelyn, kun käydään sohvalle pötköttämään. Xani on pehmo koviksen vaatteissa. Se ei haasta muita koiria ja on aivan mahtava matkakaveri ja kisakumppani ❤️.  Xanin kanssa harrastetaan omaksi iloksemme agilitya kolmosluokassa. Se saa pikkuhiljaa jäädä eläkkeelle, vaikkei ikä näy muuten, kuin harmaissa karvoissa. Medi-luokan hypyt ovat tälle rajatapaukselle (35,1cm) sen verran korkeat, että parempi vetäytyä pikkuhiljaa, kun vielä on terve 😊.




                                                                                                                                                                                                                                                      



Magnus (Pikkukoila) täytti juuri kaksi. Se on aivan hurmaava, maailmaa syleilevä ilopilleri. Se antaa Xanin ärhentelyn valua kuin vesi hanhen selästä ja heittäytyy sen viereen Hessu Hopomaisella aseistariisuvalla asenteella.  Magnuksen kanssa harrastan agilitya ja tokoa, olemme myös doboilleet ja rally-tokon alkeiskurssi on tulossa. Se on sosiaalinen, eikä haasta muita koiria.  Magnuksen mielestä parasta on olla ja tehdä yhdessä. Se magnustaa mammaa. Mitä magnustaminen on, kysyt sinä. Siinä hypätään syliin, otetaan tassuilla tukeva ote kaulasta ja nuollaan nenää ja ehkä ihan vähän hampailla nyrhitään nenänpäätä. Magnus rakastaa leluja, sukkia ja sähköjohtoja. Se osaa avata ovia, joten päivisin se asustaa kahvattoman oven takana 😉.  Minun on vaikea puhua Magnukselle lässyttämättä, mutta teen sen ylpeydellä 😊. Magnus ihmisenmieli ❤️.






Minä olen kohta 52 vuotias tätiliitäjä ja tämä blogi kertoo meistä ja arkipäivistämme.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti